BLOGINI ON SIIRTYNYT VAUVA- JA MEIDÄN PERHE- LEHDEN SIVUILLE 17.5.2017
BLOGINI LÖYTYY TÄÄLTÄ
http://www.vauva.fi/blogit/eta-aiti
maanantai 15. toukokuuta 2017
Joskus kaikki on sieltä sanonko mistä ja se on ihan okei
Tiedättekö sen olon, kun vaan siis kaikki vaan siis niin. Vaan ihan NIIN ja syvältä. Kun menee vaan ihan pieleen kaikki. Tuntuu, että elämä on vain yhtä epäonnistumisten sarjaa ja ei tästä pääse mihinkään eteenpäin. Kaikki vaan on niin just niin tätä. Omaa elämää miettii, että mikään ei ole onnistunut. Jos vähän aikaa tuntui, että onnistuu, niin varmasti kohta ei ainakaan enää onnistu. Suomalainen mentaliteetti astuu kuvaan, no päin peetä menee ihan kohta ihan varmasti. Jos ei nyt mene, niin huomenna menee varmasti.
Ja hei, nämä fiilikset on ihan okei. Välillä saa tuntuakin siltä. Ja välillä myöskin asiat menee päin siis sanonko mitä. Uurastaa, yrittää, sovittelee, järjestelee, tekee kaikkensa, että asiat pyörisi arjessa mukavasti ja kaikilla olisi kivaa ja ruusut kukkisivat. Juhlat seuraisivat toisiaan ja maassa olisi rauha. Mutta silti tuntuu, että elämä on sarja epäonnistumisia.
"Sitten pitäisi jostain kaivaa se olo, että joo joo, kaikki mikä ei tapa niin kasvattaa vaikka tekisi mieli sanoa, että jos ei tapa niin pirusti ainakin sattuu."
On eksää ja on etä-äitiyttä, on epäonnistuneita parisuhteita ja vaikeita perhesuhteita. On kiukuttelevia teinejä ja lahkeessa riippuvia taaperoita. On sotkuinen koti ja särkynyt sydän. Joillakin on vaikea suhde lähivanhempaan ja lapset kaikkoavat syystä tai toisesta ympäriltä. On oikeustaisteluita tai riitoja.
Ei elämä ole mitään helppoa aina. Kyllä me kaikki sen tiedämme. Sitten pitäisi jostain kaivaa se olo, että joo joo, kaikki mikä ei tapa niin kasvattaa vaikka tekisi mieli sanoa, että jos ei tapa niin pirusti ainakin sattuu. Pakkoko elämän on aina olla ainaista taistelua? Missä minun sees ja rauhaisat päivät? Missä onni ja toisen tuki? Miksi joskus tuntuu, että sillä, jolla on vaikeaa, on vielä enemmän vaikeaa kohta. Ei ole tasavertaista tämä elo täällä maailmassa.
"Suomalainen mentaliteetti astuu kuvaan, no päin peetä menee ihan kohta ihan varmasti. Jos ei nyt mene, niin huomenna menee varmasti."
No. Näin se nyt vain on. Kyllähän joo, tiedän. Kaikki me sen tiedämme. Korvien välistä on paljolti kiinni se oma ilo ja onni. Elämä ei ole täydellistä, mutta siitä voi tehdä itselleen mukavan ja myös läheisilleen. Jos ei satu sitä p:mäistä eksää, joka vaikeuttaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Voimia siskot ja veljet. Ymmärrän, minkä asioiden kanssa kamppailette ja jos en ymmärrä, tiedän ainakin.
Yksi päivä aion kirjoittaa uhriutumisesta ja elämän rauhan löytämisestä. Tämä oli hyvä alustus sitä kirjoitusta varten.
Tällaista tällä kertaa, terveisin Etä-äiti
Ps. Ei se kesä sieltä tule. Talvi yllättää taas kohta.
Ja hei, nämä fiilikset on ihan okei. Välillä saa tuntuakin siltä. Ja välillä myöskin asiat menee päin siis sanonko mitä. Uurastaa, yrittää, sovittelee, järjestelee, tekee kaikkensa, että asiat pyörisi arjessa mukavasti ja kaikilla olisi kivaa ja ruusut kukkisivat. Juhlat seuraisivat toisiaan ja maassa olisi rauha. Mutta silti tuntuu, että elämä on sarja epäonnistumisia.
"Sitten pitäisi jostain kaivaa se olo, että joo joo, kaikki mikä ei tapa niin kasvattaa vaikka tekisi mieli sanoa, että jos ei tapa niin pirusti ainakin sattuu."
On eksää ja on etä-äitiyttä, on epäonnistuneita parisuhteita ja vaikeita perhesuhteita. On kiukuttelevia teinejä ja lahkeessa riippuvia taaperoita. On sotkuinen koti ja särkynyt sydän. Joillakin on vaikea suhde lähivanhempaan ja lapset kaikkoavat syystä tai toisesta ympäriltä. On oikeustaisteluita tai riitoja.
Ei elämä ole mitään helppoa aina. Kyllä me kaikki sen tiedämme. Sitten pitäisi jostain kaivaa se olo, että joo joo, kaikki mikä ei tapa niin kasvattaa vaikka tekisi mieli sanoa, että jos ei tapa niin pirusti ainakin sattuu. Pakkoko elämän on aina olla ainaista taistelua? Missä minun sees ja rauhaisat päivät? Missä onni ja toisen tuki? Miksi joskus tuntuu, että sillä, jolla on vaikeaa, on vielä enemmän vaikeaa kohta. Ei ole tasavertaista tämä elo täällä maailmassa.
"Suomalainen mentaliteetti astuu kuvaan, no päin peetä menee ihan kohta ihan varmasti. Jos ei nyt mene, niin huomenna menee varmasti."
No. Näin se nyt vain on. Kyllähän joo, tiedän. Kaikki me sen tiedämme. Korvien välistä on paljolti kiinni se oma ilo ja onni. Elämä ei ole täydellistä, mutta siitä voi tehdä itselleen mukavan ja myös läheisilleen. Jos ei satu sitä p:mäistä eksää, joka vaikeuttaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Voimia siskot ja veljet. Ymmärrän, minkä asioiden kanssa kamppailette ja jos en ymmärrä, tiedän ainakin.
Yksi päivä aion kirjoittaa uhriutumisesta ja elämän rauhan löytämisestä. Tämä oli hyvä alustus sitä kirjoitusta varten.
Tällaista tällä kertaa, terveisin Etä-äiti
Ps. Ei se kesä sieltä tule. Talvi yllättää taas kohta.
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Kun minusta tuli parikymppinen (sinkku- ja yh-) äiti
Näin äitienpäivänä lienee ihan sopivaakin muistella sitä, miten minusta tuli äiti.
Tarina ei ole se kaikkein ruusuisin iloisine ja onnellisine kahden viivan odotuksineen, mahan kasvamisen ihmettelemisineen ja yhteisine perhejuttuineen.
"Kaksi viivaa pysäytttivät ja lamaannuttivat hengitykseni."
Minustakun tuli äiti vahingossa. Tai siis niin vahingossa kun nyt äidiksi voi tulla. Kovin vahingossa ei niihin hommiin tietenkään voi alkaa; siis niihin vauvelintekohommiin. Olin tavannut hurmaavan vaalean miehenalun ja olimme tapailleet muutamia kuukausia. Yhtenä päivänä yksin kotona huomasin, että kuukautiset olivat pari viikkoa myöhässä. Nuoren naisen mieleenkikään ei ollut tullut, että tässä olisi jotain omituista nyt. Kaksi viivaa pysäytttivät ja lamaannuttivat hengitykseni.
Mitä nyt tapahtuu?
Esikoiseni tahtoi tulla tähän maailmaan vaikka läpi harmaan kiven. Tällä kertaa tosin läpi e-pillereiden. Olin parikymppinen kouluttamaton melko tavallista elämää kokematon nuori nainen eksyksissä muutoinkin maailmassa. Lapseni isä on minustakin vielä nuorempi ja lähtikin armeijan vihreisiin melkein heti raskausuutisen kuultuaan; tahaton yhteensattuma, mutta jäin siis yksin kasvavan mahani kanssa.
"Esikoiseni tahtoi tulla tähän maailmaan vaikka läpi harmaan kiven. Tällä kertaa tosin läpi e-pillereiden."
Tukea kotipuolesta sain melko vähän monenmoisista asioista johtuen, äitini taisi silloin sanoa: "Et tule selviämään." No hitto sitten selviäisin vaikka väkisin!
Synnytys oli todella helppo (ellei nyt aika kultaa muistoja) ja vauva toki maailman suloisin. Mutta en minä tiennyt äitiydestä sitten yhtään mitään. Kätilöille tokaisin, että pitääkö muka öisinkin herätä lasta syöttämään, mitä ihmettä. Tätä vauvaa muuten piti. Tunnin välein. Puoli vuotta. Nopeasti siinä oppi äitiyttä ja nuoren naisen haahuilut jäivät siihen paikkaan.
Erohan siinä tuli, ei me oltu valmiita perheeksi. Vauvan kanssa heräilyt, hapuileva parisuhde ja toisilleen lähes tuntemattomat nuoret päättivät, ettei tästä perhettä nyt saa. Lapsi jäi minulle.
Olin siis siinä, 20-vuotias sinkku- ja yh-äiti. Sinänsä en ihan yh-äitikään, kun lapsen isän äiti hoiti vauvaa kanssani tosi intensiivisesti. Luojan kiitos, että hoitikin. Sieltä sain hyviä neuvoja ja myös sitä paljon kaivattua unta, lapsi kun nukkui välillä mummolassaan. Toki isäkin hoiti vauvaa minkä osasi, mutta nuoren pojan kokemattomuus siinä vielä paistoi, ei vauvan ja isän välille vielä ollut syntynyt sidettä. Välillä sain onneksi hengähdystaukoa, kun isä oli vauvan kanssa muutamia tunteja. Minun paras tapa rentoutua tuolloin oli, että sain siivota ihan rauhassa. Kuunnella musiikkia ja tanssia imurin kanssa. Hetken olin jossain muualla; jossain missä muutkin nuoret olivat. Kaupungilla, juhlimassa, ystävien kanssa kikattelemassa komeille nuorille miehille.
Nuoren äidin elämä oli välillä vähän eriskummallista. Hiekkalaatikolla ihmettelin, kuinka PALJON äidit pystyvät puhumaan kakasta. Onko se keltaista, rakeista, mustaa, vellimäistä, puuromaista, vaipassa, housuissa, sohvalla, lattialla, suussa. Voi ei! Minäkun lähinnä mietin, no. Milloin pääsisi vähän ulos. Ei niitä miehiäkään kovin paljon pyörinyt ympärillä, siellä hiekkalaatikolla nyt ainakaan. Eikä silloin ollut mitään Tindereitä. Että kotisohvalla olisi voinut katsella otollisia nuoria miehenalkuja tämän sinkkuäidin elämään. Toisaalta en kokenut olevani mitenkään kauhean haluttua kamaa sinkkumarkkinoilla. Nuori nainen ja vauva. Me ollaan tällainen pakettiratkaisu.
Tämä vauva kasvatti minusta äidin ja naisen. Nyt tämä ihana lapsoseni on 13-vuotias teini. Tarinaa näiden 13-vuoden väliin mahtuu enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta ne ovatkin jo seuraavan blogikirjoituksen aihe.
Hyvät illat teillä, rakkaat lukijani. Etä-äiti
Tarina ei ole se kaikkein ruusuisin iloisine ja onnellisine kahden viivan odotuksineen, mahan kasvamisen ihmettelemisineen ja yhteisine perhejuttuineen.
"Kaksi viivaa pysäytttivät ja lamaannuttivat hengitykseni."
Minustakun tuli äiti vahingossa. Tai siis niin vahingossa kun nyt äidiksi voi tulla. Kovin vahingossa ei niihin hommiin tietenkään voi alkaa; siis niihin vauvelintekohommiin. Olin tavannut hurmaavan vaalean miehenalun ja olimme tapailleet muutamia kuukausia. Yhtenä päivänä yksin kotona huomasin, että kuukautiset olivat pari viikkoa myöhässä. Nuoren naisen mieleenkikään ei ollut tullut, että tässä olisi jotain omituista nyt. Kaksi viivaa pysäytttivät ja lamaannuttivat hengitykseni.
Mitä nyt tapahtuu?
Esikoiseni tahtoi tulla tähän maailmaan vaikka läpi harmaan kiven. Tällä kertaa tosin läpi e-pillereiden. Olin parikymppinen kouluttamaton melko tavallista elämää kokematon nuori nainen eksyksissä muutoinkin maailmassa. Lapseni isä on minustakin vielä nuorempi ja lähtikin armeijan vihreisiin melkein heti raskausuutisen kuultuaan; tahaton yhteensattuma, mutta jäin siis yksin kasvavan mahani kanssa.
"Esikoiseni tahtoi tulla tähän maailmaan vaikka läpi harmaan kiven. Tällä kertaa tosin läpi e-pillereiden."
Tukea kotipuolesta sain melko vähän monenmoisista asioista johtuen, äitini taisi silloin sanoa: "Et tule selviämään." No hitto sitten selviäisin vaikka väkisin!
Synnytys oli todella helppo (ellei nyt aika kultaa muistoja) ja vauva toki maailman suloisin. Mutta en minä tiennyt äitiydestä sitten yhtään mitään. Kätilöille tokaisin, että pitääkö muka öisinkin herätä lasta syöttämään, mitä ihmettä. Tätä vauvaa muuten piti. Tunnin välein. Puoli vuotta. Nopeasti siinä oppi äitiyttä ja nuoren naisen haahuilut jäivät siihen paikkaan.
Esikoiseni 11-kuukauden ikäisenä ja minä.
Erohan siinä tuli, ei me oltu valmiita perheeksi. Vauvan kanssa heräilyt, hapuileva parisuhde ja toisilleen lähes tuntemattomat nuoret päättivät, ettei tästä perhettä nyt saa. Lapsi jäi minulle.
Olin siis siinä, 20-vuotias sinkku- ja yh-äiti. Sinänsä en ihan yh-äitikään, kun lapsen isän äiti hoiti vauvaa kanssani tosi intensiivisesti. Luojan kiitos, että hoitikin. Sieltä sain hyviä neuvoja ja myös sitä paljon kaivattua unta, lapsi kun nukkui välillä mummolassaan. Toki isäkin hoiti vauvaa minkä osasi, mutta nuoren pojan kokemattomuus siinä vielä paistoi, ei vauvan ja isän välille vielä ollut syntynyt sidettä. Välillä sain onneksi hengähdystaukoa, kun isä oli vauvan kanssa muutamia tunteja. Minun paras tapa rentoutua tuolloin oli, että sain siivota ihan rauhassa. Kuunnella musiikkia ja tanssia imurin kanssa. Hetken olin jossain muualla; jossain missä muutkin nuoret olivat. Kaupungilla, juhlimassa, ystävien kanssa kikattelemassa komeille nuorille miehille.
Esikoiseni 3-vuotiaana
Nuoren äidin elämä oli välillä vähän eriskummallista. Hiekkalaatikolla ihmettelin, kuinka PALJON äidit pystyvät puhumaan kakasta. Onko se keltaista, rakeista, mustaa, vellimäistä, puuromaista, vaipassa, housuissa, sohvalla, lattialla, suussa. Voi ei! Minäkun lähinnä mietin, no. Milloin pääsisi vähän ulos. Ei niitä miehiäkään kovin paljon pyörinyt ympärillä, siellä hiekkalaatikolla nyt ainakaan. Eikä silloin ollut mitään Tindereitä. Että kotisohvalla olisi voinut katsella otollisia nuoria miehenalkuja tämän sinkkuäidin elämään. Toisaalta en kokenut olevani mitenkään kauhean haluttua kamaa sinkkumarkkinoilla. Nuori nainen ja vauva. Me ollaan tällainen pakettiratkaisu.
Tämä vauva kasvatti minusta äidin ja naisen. Nyt tämä ihana lapsoseni on 13-vuotias teini. Tarinaa näiden 13-vuoden väliin mahtuu enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta ne ovatkin jo seuraavan blogikirjoituksen aihe.
Hyvät illat teillä, rakkaat lukijani. Etä-äiti
Äitienpäivä
Yh-äidit.
Sinkkuäidit.
Etä-äidit.
Totaaliyhäriäidit.
Onnelliset äidit.
Surulliset äidit.
Yksinäiset äidit.
Puolisolliset äidit,
yksineläjät,
sateenkaariäidit.
Äidit.
*******************************
Äidit.
Me olemme äitejä.
Meitä juhlitaan tänään.
Suomessa äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina; tänä vuonna se on myöhäisinpänä mahdollisena päivämääränä: 14.5.2017.
Alkunsa tämä päivä sai Yhdysvalloista, kun haluttiin muistaa ja muistuttaa sekä tunnustaa äitien rooli teollistumisen eteenpäinviejinä. Äidit hoisivat lapset ja tukivat miehiään, jotka kävivät töissä. Nopeasti alettiin kunnioittamaan äitien työtä perheidensä eteen. Tapa levisi pian moneen maahan.
Suomessa palkitaan vuosittain ansioituneita äitejä. Kaikenlaiset äidit ja äitien tekemät työt voivat saada tuon palkinnon. Leskeksi jääneet suurperheen äidit, yksinhuoltajaäidit, työssäkäyvät äidit, päiväkotien äidit, yhdistyksissä äitien hyvinvoinnin eteen töitä tekevät äidit, julkisuudessa olevat äidit, ihan kaikenlaiset tavalliset äidit.
"Koetetaan silti nauttia tästä päivästä, kaikki me koko äitien kirjo."
Ruohonjuuritasolla kaikki äidit tekevät todella arvokasta työtä ilman palkintoja tai erillistä muistamista. Ei äitiys ole palkintojen perässä juoksemista. Kaikkia äitejä ei muisteta tänään asiaankuuluvalla tavalla, mutta jokainen äiti tilanteestaan riippumatta saa olla ylpeä itsestään. Ilman äitejä ei olisi perheitä. Siksi jokainen äiti ansaitsisi palkinnon.
Monelle tämä päivä voi olla surullinenkin. Ikävä kaukana olevien lasten luo voi painaa. Puoliso ei arvosta äidin tekemää työtä. Lapset eivät tule käymään. Perhe on riitainen. Syitä voi olla monia. Usein juhlapyhien aikaan on vaikea katsoa muiden juhlintaa, jos oma tilanne on surullinen tai vaikea.
Koetetaan silti nauttia tästä päivästä, kaikki me koko äitien kirjo.
Olen saanut nähdä, miten kiitollisia etä-äidit ovat pienestäkin lasten äitiensä muistamisesta. Lapset ovat tehneet itsetehtyjä kortteja äideilleen, päiväkodissa on askarreltu pieniä koruja, kiviä on maalattu, kukkia istutettu. Tai kauan odotettu viesti on tullut: "Olet mielessä". Monet lapset ovat nähneet vaivaa, että pääsisivät katsomaan etä-äitiään, ehkä lähivanhemman vastustuksesta huolimatta. Jotkut lähivanhemmat ovat auttaneet lapsiaan menemään etävanhempansa luokse. Sekin on pieni, arjen iloinen asia. Lapset ovat arvokas asia.
"Ei äitiys ole palkintojen perässä juoksemista."
Äiti kantaa lasta sisällään yhdeksän kuukautta ja jo tuolloin syntyy erityinen side äidin ja lapsen välille. Lapsen syntymän jälkeen isästä voi tulla ihan yhtä tärkeä lapselle kuin äidistäkin. Mutta nuo yhdeksän ensimmäistä kuukautta äiti kasvattaa ihan pikkupikku pikkuruisesta alkiosta ja sikiöstä lapsen. Se on ihme. Ihme, jota nyt tänä päivänä jokainen äiti saa ja ansaitsee juhlia.
Lasten ilonkiljahdukset, teinien [suloinen] mökötys, pulleat käsivarret äidin kaulan ympärillä. Taaperon pullantäyteinen suu, lasten iloiset kasvot kakkupöydässä. Monet päivän pikkuiset elämän arvokkaat asiat saavat äidin sydämen hymyilemään. Jopa se sotkuinen koti. Se tarkoittaa, että lapset ovat taas täällä, lähellä. Halausetäisyydellä. Suukoteltavissa. Se on äidille paras palkinto.
"Me olemme äitejä. Tämä on meidän päivä."
Hyvää äitienpäivää, toivottaa Etä-äiti
************************
Tähtien tuikkeessa taivaalla
taas äitini katseen mä nään.
Se kulkijan tiellä on lohtuna
se lämmittää hyytävän sään.
-Reino Helismaa
lauantai 13. toukokuuta 2017
Lauantai täynnä teematapahtumia, suruliputusta sekä äitienpäivän odotusta
Tänään 13.5.2017 vietettiin valtakunnallista Leikkipäivää. Leikkipäivän sanoma on, että leikki kuuluu kaikille, niin lapsille kuin aikuisillekin. Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää vuosittain tämän tapahtuman ja muistuttaa samalla lasten oikeuksista. Leikkipäivästä lisää tästä linkistä.
Samalla vietetään myös lapsettomien lauantaita, joka ehkä tahattomasti on samana päivänä lasten leikkipäivän kanssa. Kaikilla ei ole lapsia, vaikka he ovat niitä kovasti toivoneetkin. On vaikea ymmärtää tuskaa, jota lapsettomilla on, kun lapsia niin kovasti toivotaan, mutta niitä ei syystä tai toisesta ole suotu kaikille. Lapset ovat aina lahja ja siunaus. Arvostakaamme omia lahjojamme.
Surulliseksi tämän päivän tekee vielä se, että tänään on suruliputuspäivä presidentti Mauno Koiviston eilisen poismenon johdosta. Useat Suomen liput liehuivat puolitangossa aurinkoisessa kevätpäivässä.
"Lapset ovat aina lahja ja siunaus. Arvostakaamme omia lahjojamme."
Kaikenmoisia surullisia asioita osuu tälle päivälle, mutta yksi iloinen ja keväinenkin tapahtuma tälle päivälle vielä riittää.
Tänään on Kukan ja flooran päivä ja kaupunkikuvassa näkyi paljon ylioppilaita juhlimassa. Tänään jopa sääkin suosi, eikä tarvinnut pekkapoutamaisesti revetä naurettaville kylmille toukokuun ilmoille. Jos haluat kevennystä päivään, katso tästä linkistä, kuinka meteorologi Pekka Pouta ei voi pitää pokkaa näille kylmille kevätsäille.
Mutta jospa nyt lämpenisi.
Sain viettää nuorimmaiseni kanssa Leikkipäivää osittain työn merkeissä mutta osittain myös leikkien. Myös Kukkaispäivään sopivasti askarreltiin tapahtumassa silkkikukkia äideille huomista äitienpäivää ajatellen. Tapahtumasta pari kuvaa Yhden Vanhemman Perheen liiton Face-sivuilla.
Päivä juhlisti minun omassa mielessäni sitä, että minulle on suotu ja siunattu lapsia. Vaikka toinen ei luonani asukkaan, on hän minulla aina vain silti tärkeä. Se asia ei muutu sillä, mikä osoite lapsellani on. Iloitsin myös lämpimästä kevätsäästä ja kukkien tuoksuista.
Äitienpäivän lähestyessä kuitenkin muistan heitäkin, keillä ei ole lapsia tai heitä, ketkä eivät heidän kanssaan saa äitienpäivää viettää, vaikka he niin haluaisivat. Lämpimät halaukset teille.
Ihanaa lauantain jatkoa, terveisin Etä-äiti
Samalla vietetään myös lapsettomien lauantaita, joka ehkä tahattomasti on samana päivänä lasten leikkipäivän kanssa. Kaikilla ei ole lapsia, vaikka he ovat niitä kovasti toivoneetkin. On vaikea ymmärtää tuskaa, jota lapsettomilla on, kun lapsia niin kovasti toivotaan, mutta niitä ei syystä tai toisesta ole suotu kaikille. Lapset ovat aina lahja ja siunaus. Arvostakaamme omia lahjojamme.
Surulliseksi tämän päivän tekee vielä se, että tänään on suruliputuspäivä presidentti Mauno Koiviston eilisen poismenon johdosta. Useat Suomen liput liehuivat puolitangossa aurinkoisessa kevätpäivässä.
"Lapset ovat aina lahja ja siunaus. Arvostakaamme omia lahjojamme."
Kaikenmoisia surullisia asioita osuu tälle päivälle, mutta yksi iloinen ja keväinenkin tapahtuma tälle päivälle vielä riittää.
Tänään on Kukan ja flooran päivä ja kaupunkikuvassa näkyi paljon ylioppilaita juhlimassa. Tänään jopa sääkin suosi, eikä tarvinnut pekkapoutamaisesti revetä naurettaville kylmille toukokuun ilmoille. Jos haluat kevennystä päivään, katso tästä linkistä, kuinka meteorologi Pekka Pouta ei voi pitää pokkaa näille kylmille kevätsäille.
Mutta jospa nyt lämpenisi.
Sain viettää nuorimmaiseni kanssa Leikkipäivää osittain työn merkeissä mutta osittain myös leikkien. Myös Kukkaispäivään sopivasti askarreltiin tapahtumassa silkkikukkia äideille huomista äitienpäivää ajatellen. Tapahtumasta pari kuvaa Yhden Vanhemman Perheen liiton Face-sivuilla.
Päivä juhlisti minun omassa mielessäni sitä, että minulle on suotu ja siunattu lapsia. Vaikka toinen ei luonani asukkaan, on hän minulla aina vain silti tärkeä. Se asia ei muutu sillä, mikä osoite lapsellani on. Iloitsin myös lämpimästä kevätsäästä ja kukkien tuoksuista.
Äitienpäivän lähestyessä kuitenkin muistan heitäkin, keillä ei ole lapsia tai heitä, ketkä eivät heidän kanssaan saa äitienpäivää viettää, vaikka he niin haluaisivat. Lämpimät halaukset teille.
Ihanaa lauantain jatkoa, terveisin Etä-äiti
perjantai 12. toukokuuta 2017
Kodin sekasotkuisuus tarkoittaa, että lapsi on taas lähellä - etävanhemman kultaiset hetket
Etä-äitiys.
Tabu.
Kummeksittu.
Paheksuttu.
Väärin tai ei ollenkaan ymmärretty.
Erilaisuus.
Aitous.
**************************
Etä-äitejä on yhtä monta erilaista kuin äitejä tai ihmisiä noin ylipäätänsäkin on. Jokainen meistä on ihan omanlaisensa kokonaisuus. Minulle on tullut kommenttia siitä, että teksteissäni yleistän asioita. Yleistän, että etä-äidit ovat kaltoinkohdeltuja tai että lähivanhemmat ovat aina niitä hirviöitä, jotka riistävät lapset pois etävanhemmalta. Olen kuitenkin koettanut välillä hyvinkin tietoisesti olla yleistämättä. Minä vihaan yleistämistä ihan muussakin elämässä ja muissakin tilanteissa kuin vain tässä. Siksi jos olen yleistänyt, menköön tämä kirjoittaja itseensä ja miettiköön, miksi on näin.
"Jokainen meistä on ihan omanlaisensa kokonaisuus."
Osittain ehkä siksi voi vaikuttaa, etten ymmärrä asioiden monia eri puolia on se, etten ole ehtinyt sanomaan vielä kaikkea, mitä haluan. Blogini on kohta yhden kuukauden ikäinen vauva. Se on muotoutumassa omanlaisekseen, kasvaa ja kehittyy. Lista pöydälläni tietokoneeni vieressä pitenee aiheista, joita haluan käsitellä kirjoituksissani. Malttakaa. Käsittelen kyllä vielä paljon lisää asioita monista eri näkökulmista ja lähtökohdista käsin.
Mutta takaisin etä-äitiyteen. Etävanhemmat saattavat jossain määrin arvostaa lastensa kanssa olemista ja yhdessä vietettyjä hetkiä tietyssä mielessä enemmän kuin lähivanhemmat. Lähivanhemmat elävät sitä arkea, päivästä toiseen toistettuja rutiineja, kiukkuja, uhmia, selkkauksia, riitoja, nukkumaanmenoajoista riitelyä ja heräämisajoista tappelua, vaatteiden pyykkäystä, harrastuksiin viemistä, kouluasioiden hoitamista, ruuan laittamista päivittäin. Niin. Sitä arkea, jota etävanhemmat ehkä kahdehtivatkin ja ikävöivät.
"Lähivanhemmat elävät sitä arkea -- jota etävanhemmat ehkä kahdehtivatkin ja ikävöivät."
Mutta kun lapsi saapuu etävanhemman luokse. Voi sitä tunnetta! Riemu, rakkaus, jälleennäkemisen ilo. Niitä hetkiä odottaa. Lähivanhempi saattaa odottaa sitä hetkeä, kun pääsee huokaisemaan; lapsi on mennyt hoitoon, kouluun, kaverin luo, harrastusten pariin. Viimeinkin oma hetki ja hiljaisuus. Etävanhempi taas odottaa melua, juttelua, kodin sekasotkuisuutta. Se tarkoittaa sitä, että lapsi on tullut käymään.
Nuo hetket ovat niitä aidon ilon ja rakkauden hetkiä. Kun sydän paisuu rakkaudesta ja mieli ilosta, lastaan tuijottaa herkeämättä ja lapsen siluetti painautuu sieuluun asti. Sieltä sitä voi muistella jälleen, kun ikävä oman lapsen luokse yllättää etävanheillessa.
"Etävanhempi taas odottaa melua, juttelua, kodin sekasotkuisuutta. Se tarkoittaa sitä, että lapsi on tullut käymään."
Etävanhemman ja lähivanhemman ilon hetket ovat erilaisia ja ne muodostuvat eri asioista. Toivottavasti kaikki kuitenkin aina muistavat arvostaa lapsiaan. Lapset ovat lahja. Kiukkuineen, uhmineen, raivareineen ja yöheräilyineen. Kaikki on hyvin, kun vaan arvostaa. Ja rakastaa. Jokainen omalla laillaan.
Terveisin, Etä-äiti
Oodi äitiydelle
Äitiys.
Sitä ei lasketa sillä, montako tuntia
päivässä,
viikossa,
vuodessa olette yhdessä.
päivässä,
viikossa,
vuodessa olette yhdessä.
Sitä ei lasketa sillä, oletko etä vai lähi.
Sitä ei lasketa rahalla.
Sitä ei lasketa sillä, kenen lapsella on kauneimmat vaatteet.
Sitä ei lasketa lahjojen määrällä.
Sitä ei lasketa sillä, jos asutte erillään.
Se lasketaan rakkaudella.
Se lasketaan ajatuksilla.
Se lasketaan välittämisellä.
Se lasketaan välittämisellä.
Se lasketaan sillä, miten ikävöit.
Sillä, miten alati mietit, onko lapsellasi kaikki hyvin.
Mietit, onko lapsesi onnellinen,
onko terve,
rakastettu,
huollettu.
onko terve,
rakastettu,
huollettu.
Äitiys on sitä, että annat lapsesi asua muualla,
jos se on lapsellesi parasta.
Äitiys on iloa pienestä sanasta.
Viestistä, joka tulee, kun ikävä painaa pahiten.
Sitä, kun juoksette toisianne kohti ja halaatte.
Toukokuinen räntäsade häipyy ympäriltä.
Toukokuinen räntäsade häipyy ympäriltä.
Maailma pysähtyy.
Äitiys on ikävää, rakastamista, huolenpitoa, riittämättömyyden tunnetta.
Äitiys on sitä, kun lapsesi on sinulle maailman ihanin lapsi.
Lapsesi on suloisin.
Lapsesi on kaunein.
Lapsesi on sinun.
Välimatka ei määrittele äitiyttäsi.
Äitiys on sitä, kun ilahdut lapsesi tekemästä kortista.
Siitä haparoivasta kirjoituksesta kortissa.
Lapsen omilla käsillä tehdyistä lahjoista.
Kannat sitä lahjaa mukanasi kuin kalleinta aarrettasi.
Äitiys on rikkautta.
Äitiys on elämä.
-Etä-äiti
tiistai 9. toukokuuta 2017
Kun etävanhempaa kohdellaan väärin
Nyt puhun vakavasta asiasta. Nyt ei voi pelleillä. Lyödä asiaa leikiksi, vitsailla ja koettaa saada lukijoita nauramaan.
Tämä teksti on kuolemanvakava.
Esittämäni tuleva vertaus voi tuntua yhtäkkiä teistä oudolta. Antakaa minun kertoa asiani loppuun, niin ehkä ymmärrätte.
Suomessakin on useita uskonyhteisöjä tai aattellisia ryhmittymiä, joiden toimintatavat ovat väkivaltaisia. Henkisesti ainakin. Ne etäännyttävät perheenjäsenet toisistaan, panettelevat toisen ihmisen perheenjäseniä, mustamaalaavat toisten läheisiä ihmisiä ja syöttävät propagandaa jäsentensä mieliin. Kyse on karttamisesta. Karttamista on se, että toinen ihminen suljetaan täysin yhteisön ja perheensä ulkopuolelle, jos henkilö on päättänyt lähteä kyseessä olevasta yhteisöstä.
Ei sen väliä, jos kyseessä on vaikka sinun oma lapsesi. Jos hän päättää jättää ryhmän tai minkätahansa populaation, johon on kuulunut ja muut perheenjäsenet kuuluvat, alkaa karttaminen.
Mikä vielä pahempaa, yhteisöön jäänyt vanhempi alkaa mustamaalata lapsilleen lasten toista vanhempaa. Sanotaan nyt vaikka, että äiti on päättänyt lähteä yhteisöstä. Isä alkaa puhua lapsilleen pahaa heidän äidistään. Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä.
Lapset aivopestään uskomaan, että äiti on paha ja hänelle ei saa puhua. Eivät vastaa puheluihin, yhteydenottoihin.
"Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä."
Nyt ehkä ymmärrätte yhteyden, miksi kirjoitan tästä. Olen valitettavasti saanut törmätä tällaiseen kohteluun ihan tavallisten perheiden keskuudessa. Tavallisten siis siinä mielessä, ettei asiaan liity aattellisuutta tai uskontoa. Olen kuullut lukijoiltani liian paljon kokemuksia tällaisesta kohtelusta heitä kohtaan; kun lähivanhempi etäännyttää lapsensa etävanhemmasta. (Lue täältä lisää etäännyttämisestä.) Etävanhempaa kartetaan ja lapset oppivat tämän julman karttamisen mallin.
Lähivanhemmalla on oma juttunsa kerrottavana. Oma näkökulmansa. Hän kertoo lapsilleen, kuinka etävanhempi on ehkä hylännyt heidät, tehnyt jotain väärää. Lapset uskovat, ja yhteydenpito etävanhempaan katkeaa. Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi. Ikäväksi omia lapsia kohtaan. Etävanhempi voi olla täysin aseeton tässä tilanteessa, koska hän ei pysty ottamaan kontaktia lapsiinsa. Ikävä, ahdistus ja voimattomuus kurjaakin kurjemman tilanteen edessä ovat vaikeita kantaa. Jotkut romahtavat. Jotkut vahvat jaksavat jatkaa ja elämä kantaa eteenpäin, Ikävä omia lapsia kohtaan ei kuitenkaan koskaan häviä.
"Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi."
Julmaa väkivaltaa toista vanhempaa kohtaan. Tämä on totaalisen väärin. Ja valitettavan yleistä eroperheissä. Kun vielä tietäisi, mitä asialle voisi tehdä. Pistää vihaksi. Miten tällainen ajaa lapsen etua? Mikä on lähivanhemman motiivi tällaisessa tilanteessa? Tottakai aikuisilla voi erotilanteessa olla erimielisyytensä, mutta ei sen saisi antaa vaikuttaa lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa. Lapsella on aina oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina.
Niin, en tiedä. Onko tästä hyötyä puhua. Kun asialle on vaikea tehdä mitään. Mutta se ei toisaalta ole syy olla puhumattakaan. Jos asioista ei puhuta, ei niille koskaan mitään tehdäkään. Ja ainakin etävanhemmat, jotka ovat tällaisessa tilanteessa, tietävät, että joku toinen heitä ymmärtää. Joku toinen on kokenut saman. Jo tällaisen ihmisen tuki ja hiljainen ymmärrys voi olla se asia, joka auttaa jaksamaan huomiseen.
Voimia. Terveisin, Etä-äiti
Lue lisää uskonnollisesta karttamisesta esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki ry:n sivuilta.
Tämä teksti on kuolemanvakava.
Esittämäni tuleva vertaus voi tuntua yhtäkkiä teistä oudolta. Antakaa minun kertoa asiani loppuun, niin ehkä ymmärrätte.
Suomessakin on useita uskonyhteisöjä tai aattellisia ryhmittymiä, joiden toimintatavat ovat väkivaltaisia. Henkisesti ainakin. Ne etäännyttävät perheenjäsenet toisistaan, panettelevat toisen ihmisen perheenjäseniä, mustamaalaavat toisten läheisiä ihmisiä ja syöttävät propagandaa jäsentensä mieliin. Kyse on karttamisesta. Karttamista on se, että toinen ihminen suljetaan täysin yhteisön ja perheensä ulkopuolelle, jos henkilö on päättänyt lähteä kyseessä olevasta yhteisöstä.
Ei sen väliä, jos kyseessä on vaikka sinun oma lapsesi. Jos hän päättää jättää ryhmän tai minkätahansa populaation, johon on kuulunut ja muut perheenjäsenet kuuluvat, alkaa karttaminen.
Mikä vielä pahempaa, yhteisöön jäänyt vanhempi alkaa mustamaalata lapsilleen lasten toista vanhempaa. Sanotaan nyt vaikka, että äiti on päättänyt lähteä yhteisöstä. Isä alkaa puhua lapsilleen pahaa heidän äidistään. Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä.
Lapset aivopestään uskomaan, että äiti on paha ja hänelle ei saa puhua. Eivät vastaa puheluihin, yhteydenottoihin.
"Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä."
Nyt ehkä ymmärrätte yhteyden, miksi kirjoitan tästä. Olen valitettavasti saanut törmätä tällaiseen kohteluun ihan tavallisten perheiden keskuudessa. Tavallisten siis siinä mielessä, ettei asiaan liity aattellisuutta tai uskontoa. Olen kuullut lukijoiltani liian paljon kokemuksia tällaisesta kohtelusta heitä kohtaan; kun lähivanhempi etäännyttää lapsensa etävanhemmasta. (Lue täältä lisää etäännyttämisestä.) Etävanhempaa kartetaan ja lapset oppivat tämän julman karttamisen mallin.
Lähivanhemmalla on oma juttunsa kerrottavana. Oma näkökulmansa. Hän kertoo lapsilleen, kuinka etävanhempi on ehkä hylännyt heidät, tehnyt jotain väärää. Lapset uskovat, ja yhteydenpito etävanhempaan katkeaa. Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi. Ikäväksi omia lapsia kohtaan. Etävanhempi voi olla täysin aseeton tässä tilanteessa, koska hän ei pysty ottamaan kontaktia lapsiinsa. Ikävä, ahdistus ja voimattomuus kurjaakin kurjemman tilanteen edessä ovat vaikeita kantaa. Jotkut romahtavat. Jotkut vahvat jaksavat jatkaa ja elämä kantaa eteenpäin, Ikävä omia lapsia kohtaan ei kuitenkaan koskaan häviä.
"Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi."
Julmaa väkivaltaa toista vanhempaa kohtaan. Tämä on totaalisen väärin. Ja valitettavan yleistä eroperheissä. Kun vielä tietäisi, mitä asialle voisi tehdä. Pistää vihaksi. Miten tällainen ajaa lapsen etua? Mikä on lähivanhemman motiivi tällaisessa tilanteessa? Tottakai aikuisilla voi erotilanteessa olla erimielisyytensä, mutta ei sen saisi antaa vaikuttaa lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa. Lapsella on aina oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina.
Niin, en tiedä. Onko tästä hyötyä puhua. Kun asialle on vaikea tehdä mitään. Mutta se ei toisaalta ole syy olla puhumattakaan. Jos asioista ei puhuta, ei niille koskaan mitään tehdäkään. Ja ainakin etävanhemmat, jotka ovat tällaisessa tilanteessa, tietävät, että joku toinen heitä ymmärtää. Joku toinen on kokenut saman. Jo tällaisen ihmisen tuki ja hiljainen ymmärrys voi olla se asia, joka auttaa jaksamaan huomiseen.
Voimia. Terveisin, Etä-äiti
Lue lisää uskonnollisesta karttamisesta esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki ry:n sivuilta.
Riittämättömyys, tuska, suru
Olen siitä aiemminkin puhunut. Sattuu.
Itkettää. Huolettaa. Kun en riitä. Olen väärässä paikassa. Niin täysin väärässä paikassa.
Olen voimaton, kykenemätön tekemään mitään. Mitä täältä voisin tehdä?
Miksi olen etäällä. Miksi olen etä?
Soitat ja itket. Kuinka elämäsi suurin pettymys on osunut kohdallesi. Kuinka urhoollisesti koetat ymmärtää ja olla reipas. Itku kuuluu ääneessäsi.
Onneksi soitit. Minä olen täällä aina sinua varten. Ei, et häirinnyt. Soita vain.
En minä puhelimessa itke. Oma itku tulee sen jälkeen. Lapsen tuska, käsinkosketeltava. Mutta minä olen kaukana. En voi halata. En voi lohduttaa. On vain sanat. Soita.
Istun kotona yksin, tyhjällä sängyllä. Kyyneleet valuvat pitkin poskia, valuva meikki värjää ristikoita ihooni. Kännykkä kädessä. Se on hiljentynyt. Tuolla kaukana istuu poikani itkien, kipeänä, pettymys painaa rintaa. En voi tehdä mitään. Kuin huutaa ääneen, että olen täällä! Olen aina täällä sinua varten.
Miksi ikinä suostuin tällaiseen. Miksi ikinä muutimme erilleen. Sinusta, joka pelastit minut elämän myrskyiltä. Saavuit luokseni, vaikka sen piti olla mahdotonta. Mutta sinä tulit, katsoit äitiäsi sinisillä silmilläsi. Sen hetken jälkeen olen rakastanut. Tiedän, mitä puhtain ja ihanin rakkaus on. Mutta myös tuskaisin. Huoli, pelko, tuska lapsen tuskan edessä. Ei ole niitä väkevämpiä tunteita.
Toinen hoitaa sinua. Laittaa viestiä minulle. Kaikki on jo vähän paremmin. Toinen halaa sinua ja silittää hiuksensuortuvat pois otsaltasi. Toinen tuo sänkysi viereen vettä, lääkettä.
Minä olen täällä. Yksin. Pimeässä. Aurinko on jo painunut mailleen. Jokohan sinäkin olet saanut unta. Kännykkä piippaa. Voit jo paremmin. Kiva oli puhua äitille. Käyt nukkumaan. Voin itsekin painaa pääni tyynyyn. Suljen silmäni ja olen luonasi.
Itkettää. Huolettaa. Kun en riitä. Olen väärässä paikassa. Niin täysin väärässä paikassa.
Olen voimaton, kykenemätön tekemään mitään. Mitä täältä voisin tehdä?
Miksi olen etäällä. Miksi olen etä?
Soitat ja itket. Kuinka elämäsi suurin pettymys on osunut kohdallesi. Kuinka urhoollisesti koetat ymmärtää ja olla reipas. Itku kuuluu ääneessäsi.
Onneksi soitit. Minä olen täällä aina sinua varten. Ei, et häirinnyt. Soita vain.
En minä puhelimessa itke. Oma itku tulee sen jälkeen. Lapsen tuska, käsinkosketeltava. Mutta minä olen kaukana. En voi halata. En voi lohduttaa. On vain sanat. Soita.
Istun kotona yksin, tyhjällä sängyllä. Kyyneleet valuvat pitkin poskia, valuva meikki värjää ristikoita ihooni. Kännykkä kädessä. Se on hiljentynyt. Tuolla kaukana istuu poikani itkien, kipeänä, pettymys painaa rintaa. En voi tehdä mitään. Kuin huutaa ääneen, että olen täällä! Olen aina täällä sinua varten.
Miksi ikinä suostuin tällaiseen. Miksi ikinä muutimme erilleen. Sinusta, joka pelastit minut elämän myrskyiltä. Saavuit luokseni, vaikka sen piti olla mahdotonta. Mutta sinä tulit, katsoit äitiäsi sinisillä silmilläsi. Sen hetken jälkeen olen rakastanut. Tiedän, mitä puhtain ja ihanin rakkaus on. Mutta myös tuskaisin. Huoli, pelko, tuska lapsen tuskan edessä. Ei ole niitä väkevämpiä tunteita.
Toinen hoitaa sinua. Laittaa viestiä minulle. Kaikki on jo vähän paremmin. Toinen halaa sinua ja silittää hiuksensuortuvat pois otsaltasi. Toinen tuo sänkysi viereen vettä, lääkettä.
Minä olen täällä. Yksin. Pimeässä. Aurinko on jo painunut mailleen. Jokohan sinäkin olet saanut unta. Kännykkä piippaa. Voit jo paremmin. Kiva oli puhua äitille. Käyt nukkumaan. Voin itsekin painaa pääni tyynyyn. Suljen silmäni ja olen luonasi.
Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
ennen kuin loppuun iltasadun saan,
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisenpoikaa se odottaa.
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.
Hän siinä kylkeänsä kääntää, miehekkäästi ääntää.
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan.
Voi kunpa matkas onneksi
koituis vihaa, katkeruutta et
tuntis joutavaa, voi kun oisit
viisaampi kuin [äitis] milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan
Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
kehtolaulu kesken taas kerran jää,
liukenee yöhön murheet aikuisen ihmisen poikaa kun katselen
Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet
ennen kuin loppuun iltasadun saan,
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisenpoikaa se odottaa.
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.
Hän siinä kylkeänsä kääntää, miehekkäästi ääntää.
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan.
Voi kunpa matkas onneksi
koituis vihaa, katkeruutta et
tuntis joutavaa, voi kun oisit
viisaampi kuin [äitis] milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan
Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
kehtolaulu kesken taas kerran jää,
liukenee yöhön murheet aikuisen ihmisen poikaa kun katselen
Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet
-Juice Leskinen
Etä-äiti
maanantai 8. toukokuuta 2017
Mitä on vertaistuki?
Blogini esittelyssä sanon, että tärkeintä on vertaistuki. Mitä se vertaistuki sitten oikein on?
Se ei ole mitään monimutkaista ja mutkallista, vaan yksinkertaisuudessaan todella hieno asia. Vertaistuki tarkoittaa sitä, että voimme keskustella samassa tilanteessa olevien ihan tavallisten ihmisten kanssa asioista ja elämästä. Vertaistuki on tavallista erilaisissa mielenterveysongelmissa, sairauksien kanssa elämisessä, eri elämäntilanteissa olevien kesken, alkoholistien keskuudessa ja melkein ihan missä vain. On mukava keskustella jonkun kanssa, joka ymmärtää sinua ja tilannettasi ja ei ole ammattilainen tai työntekijä, joka saa palkkaa kuunnellakseen ongelmiasi. Ja ei ulkopuoliset ymmärrä samalla tavalla. Vain toinen etä-äiti ymmärtää. Me emme arvostele. On mielekästä jutella ihmisen kanssa, jolla on samanlaisia kokemuksia. Usein vertaistuki voi auttaakin niin paljon, ettei joudu käyttämään julkisen terveydenhuollon palveluja ollenkaan. Vertaistuki voimaannuttaa.
"Vertaistuki on kokemusten vaihtoa. Se on tukemista. Se on ymmärtämistä."
Tämä blogi on yksi vertaistuen muoto. Voitte lukea kokemuksiani etä-äitiydestä, samaistua erilaisiin tilanteisiin ja kokea, ettette ole yksin. Facebookissa on myös etä-äitien ryhmä, jossa voi jakaa kokemuksia muiden etä-äitien kanssa. Myös minun facebook-sivuja tykkäämällä pääset seuraamaan päivittäin minun etä-äitielämää ja juttelemaan muiden etä-äitien kanssa. Myös erilaiset näkökulmat asioihin voivat olla hyvinkin avartavia. Minun sivuillani on ehdottoman tärkeää toisten kunnioitus ja toisten mollaamista en hyväksy missään tilanteessa.
"Vertaistuki voimaannuttaa."
Vertaistuki on kokemusten vaihtoa. Se on tukemista. Se on ymmärtämistä. Vertaistuki on kaunis muoto auttaa toista samassa tilanteessa olevaa kanssaeläjää. Pieni sananen voi olla iso asia toiselle. Etä-äidit ovat usein aika yksin tilanteessaan. Eivät uskalla puhua. Pelkäävät tuomitsemista. Häpeävätkin itseään ja tilannettaan. Kun huomaa, että on muitakin ihan tavallisia äitejä samassa tilanteessa, omakin elämä saa mielekkyyttä ja iloa. Ahdistus vähenee ja tuntee, ettei ole yksin. Myös monet yhdistykset tarjoavat vertaistukea etävanhemmille. Käy tutustumassa niihinkin.
Toivon, että blogini auttaa yhä vielä useampia etävanhempia. Haluan puhua näistä asioista ihan oikeilla termeillä ja oikean elämän kautta. Ei tämä ole mitään kummempaa elämää kuin kenenkään muunkaan. Toki on tässä haasteita ja tunteet heittelevät usein syyllisyydestä ikävään. Mutta sekin on ihan okei.
Me kaikki voimme antaa toinen toisillemme vertaistukea. Siinä on elämän rikkaus.
Vertaistukien, Etä-äiti
Ps. Käytähän katsomassa eilistä kirjoitustani ja kommentoi sinne tai facebook-sivuilleni. Kerro minulle, mitä aiheita haluaisit minun käsittelevän blogissani. Vastanneiden kesken arvon jotain pientä kivaa arjen piristystä. Osallistu myös tuotekilpailuun, sinnekin pääsee saman linkin kautta. Jos ostajia löytyy 10, kaikkien kommentoijien kesken arvon pikkuisen arvokkaamman kesälahjan. Käythän kurkkaamassa.
Se ei ole mitään monimutkaista ja mutkallista, vaan yksinkertaisuudessaan todella hieno asia. Vertaistuki tarkoittaa sitä, että voimme keskustella samassa tilanteessa olevien ihan tavallisten ihmisten kanssa asioista ja elämästä. Vertaistuki on tavallista erilaisissa mielenterveysongelmissa, sairauksien kanssa elämisessä, eri elämäntilanteissa olevien kesken, alkoholistien keskuudessa ja melkein ihan missä vain. On mukava keskustella jonkun kanssa, joka ymmärtää sinua ja tilannettasi ja ei ole ammattilainen tai työntekijä, joka saa palkkaa kuunnellakseen ongelmiasi. Ja ei ulkopuoliset ymmärrä samalla tavalla. Vain toinen etä-äiti ymmärtää. Me emme arvostele. On mielekästä jutella ihmisen kanssa, jolla on samanlaisia kokemuksia. Usein vertaistuki voi auttaakin niin paljon, ettei joudu käyttämään julkisen terveydenhuollon palveluja ollenkaan. Vertaistuki voimaannuttaa.
"Vertaistuki on kokemusten vaihtoa. Se on tukemista. Se on ymmärtämistä."
Tämä blogi on yksi vertaistuen muoto. Voitte lukea kokemuksiani etä-äitiydestä, samaistua erilaisiin tilanteisiin ja kokea, ettette ole yksin. Facebookissa on myös etä-äitien ryhmä, jossa voi jakaa kokemuksia muiden etä-äitien kanssa. Myös minun facebook-sivuja tykkäämällä pääset seuraamaan päivittäin minun etä-äitielämää ja juttelemaan muiden etä-äitien kanssa. Myös erilaiset näkökulmat asioihin voivat olla hyvinkin avartavia. Minun sivuillani on ehdottoman tärkeää toisten kunnioitus ja toisten mollaamista en hyväksy missään tilanteessa.
"Vertaistuki voimaannuttaa."
Vertaistuki on kokemusten vaihtoa. Se on tukemista. Se on ymmärtämistä. Vertaistuki on kaunis muoto auttaa toista samassa tilanteessa olevaa kanssaeläjää. Pieni sananen voi olla iso asia toiselle. Etä-äidit ovat usein aika yksin tilanteessaan. Eivät uskalla puhua. Pelkäävät tuomitsemista. Häpeävätkin itseään ja tilannettaan. Kun huomaa, että on muitakin ihan tavallisia äitejä samassa tilanteessa, omakin elämä saa mielekkyyttä ja iloa. Ahdistus vähenee ja tuntee, ettei ole yksin. Myös monet yhdistykset tarjoavat vertaistukea etävanhemmille. Käy tutustumassa niihinkin.
Toivon, että blogini auttaa yhä vielä useampia etävanhempia. Haluan puhua näistä asioista ihan oikeilla termeillä ja oikean elämän kautta. Ei tämä ole mitään kummempaa elämää kuin kenenkään muunkaan. Toki on tässä haasteita ja tunteet heittelevät usein syyllisyydestä ikävään. Mutta sekin on ihan okei.
Me kaikki voimme antaa toinen toisillemme vertaistukea. Siinä on elämän rikkaus.
Vertaistukien, Etä-äiti
Ps. Käytähän katsomassa eilistä kirjoitustani ja kommentoi sinne tai facebook-sivuilleni. Kerro minulle, mitä aiheita haluaisit minun käsittelevän blogissani. Vastanneiden kesken arvon jotain pientä kivaa arjen piristystä. Osallistu myös tuotekilpailuun, sinnekin pääsee saman linkin kautta. Jos ostajia löytyy 10, kaikkien kommentoijien kesken arvon pikkuisen arvokkaamman kesälahjan. Käythän kurkkaamassa.
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
"Elämän päätarkoitus on auttaa toisia" - mukana myös pari kilpailua
Olen pitänyt tätä blogia nyt kolme viikkoa. Kolme kokonaista viikkoa. Lyhyt aika. Blogi on jo nyt silti saanut valtavan suosion. Lukijoita on satoja päivittäin. Facebook-sivuillani on ihan kohta 200 tykkääjää. Kolmessa viikossa tämä on todella valtava osoitus siitä, miten käsittelemästäni aiheesta pitää ja kuuluu puhua. Olen saanut valtavasti palautetta siitä, että puhun asiaa ja suoraan ja siksi olen auttanut jo monia. Miten häpeästigma etä-äidin omassa mielessä on alkanut häipymään.
Kun se vielä sitten häipyisi yleisestikin. Koko stigma ja tabuus aiheesta. Kun vielä suuri yleisö ja media puhuisi asiasta enemmän. Asioiden omilla nimillä, ei arvostellen ja kauhistellen. Vaan ihan niin kuin asiat nyt ovat. Tähän pyrin, tämä on ollut alusta asti toinen ajatukseni, miksi lähdin tätä blogia kirjoittamaan.
Ensimmäinen ja tärkein oli ja on aina vain kuitenkin se, että vertaistuki on äärimmäisen tärkeää ja hyvä väylä auttaa toisia ihmisiä. Ja me olemme, minun mielestäni, täällä sen takia, että voimme auttaa toisia, tukea toisia samassa tilanteessa olevia. Okei, ei se minun ajatukseni ole. Dalai Lama sen puki sanoiksi. Mutta kunhan nyt adoptoin tuon ajatuksen. Se on erinomainen. Olen ollut äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen, että jo nyt olen voinut auttaa edes muutamia.
Koska te olette he, keitä varten olen täällä, päätin kysyä teiltä:
mitä aiheita haluaisitte minun käsittelevän blogissani?
Aihe voi käsitellä etä-äitiyttä,-vanhemmuutta, äitiyttä, elämää, kuolemaa, onnea, surua, lapsia, eroa lapsista. Ihan mitä vain. Mikä aihe auttaisi sinua? Kommentoi tähän tai facebook-sivulleni tämän blogilinkkauksen kohdalle.
Kaikkien vastanneiden kesken arvon pienen tavaralahjan.
Sitten toiseen kilpailuun:
Toinen kilpailu koskee tuotteita tai palveluita, joiden kanssa minulla on onni ollut tehdä kaupallista yhteistyötä. Jos tilauksia tulee laittamieni linkkien kautta yhteensä 10, arvon arvokkaamman tuotelahjan kaikkien tätä blogikirjoitusta täällä tai facebook-sivujeni kautta kommentoineiden kesken. Nyt siis kannattaa kommentoida ja samalla auttaa teitä kaikkia lukijoita sekä minua ylläpitämään tätä blogia!
Tulen esittelemään myöhemmissä kirjoituksissani tarkemmin muutamia ihania tuotteita, mutta tässä yleiskatsaus tuotteisiin:
A-lehtien äitienpäivätarjous, jota ehtii hyödyntämään vielä ennen äitienpäivää. Useita ihania lehtiä tarjoushintaan ja hyvät tilaajalahjat. Muistathan äitiä tai vaikka itseäsi äitienpäivän lähestyessä!
Cityshoppari on tunnettu palvelujen tarjoaja, jonka kautta saa hyviä alennuksia matkustamiseen, ruokailuun, erilaisiin tuotteisiin ja kulttuuritapahtumiin. Käy tsekkaamassa linkin kautta lisää ja tilaa, ehtii vielä kesätarjouksetkin hyvin perille.
Iki-ihanat crocsit eivät paljon esittelyä kaipaa. Minun ja poikieni suosikit. Nyt on ihania uutuuksia kevättä ja kesää varten, sekä tietenkin klassiset crocsit. Käy katsomassa.
Pilateskauppa tarjoaa paljon erilaisia tuotteita kotiin meditaatiota, pilatesta ja joogaa varten. Uutuuksina mm. aivan valloittavat varvaskengät. Pilateksesta ja meditaatiosta aion kirjoittaa ihan oman blogikirjoituksen pian.
Iittalan nettikaupan kautta löytyy ihanat Iittalan klassikot sekä uutuudet. Myös mainio äitienpäivälahjaidea.
Reimalla on tunnetusti erittäin laadukkaita lastenvaatteita. Käy katsomassa kesän uutuudet.
Myös blogini sivuilla näkyvien kuvien kautta pääsee tarjouksien ja uutuuksien pariin.
Nyt vain katsomaan, jos joku tuote miellyttäisi juuri sinua tai läheistäsi. Voi laittaa myös hyvän kiertämään ja antaa lahjan kautta toiselle hyvän mielen.
Jään odottamaan blogiaiheideoita teiltä ihanat lukijani, terveisin
Etä-äiti
Kun se vielä sitten häipyisi yleisestikin. Koko stigma ja tabuus aiheesta. Kun vielä suuri yleisö ja media puhuisi asiasta enemmän. Asioiden omilla nimillä, ei arvostellen ja kauhistellen. Vaan ihan niin kuin asiat nyt ovat. Tähän pyrin, tämä on ollut alusta asti toinen ajatukseni, miksi lähdin tätä blogia kirjoittamaan.
Kuva netistä.
Koska te olette he, keitä varten olen täällä, päätin kysyä teiltä:
mitä aiheita haluaisitte minun käsittelevän blogissani?
Aihe voi käsitellä etä-äitiyttä,-vanhemmuutta, äitiyttä, elämää, kuolemaa, onnea, surua, lapsia, eroa lapsista. Ihan mitä vain. Mikä aihe auttaisi sinua? Kommentoi tähän tai facebook-sivulleni tämän blogilinkkauksen kohdalle.
Kaikkien vastanneiden kesken arvon pienen tavaralahjan.
Sitten toiseen kilpailuun:
Toinen kilpailu koskee tuotteita tai palveluita, joiden kanssa minulla on onni ollut tehdä kaupallista yhteistyötä. Jos tilauksia tulee laittamieni linkkien kautta yhteensä 10, arvon arvokkaamman tuotelahjan kaikkien tätä blogikirjoitusta täällä tai facebook-sivujeni kautta kommentoineiden kesken. Nyt siis kannattaa kommentoida ja samalla auttaa teitä kaikkia lukijoita sekä minua ylläpitämään tätä blogia!
Tulen esittelemään myöhemmissä kirjoituksissani tarkemmin muutamia ihania tuotteita, mutta tässä yleiskatsaus tuotteisiin:
A-lehtien äitienpäivätarjous, jota ehtii hyödyntämään vielä ennen äitienpäivää. Useita ihania lehtiä tarjoushintaan ja hyvät tilaajalahjat. Muistathan äitiä tai vaikka itseäsi äitienpäivän lähestyessä!
Cityshoppari on tunnettu palvelujen tarjoaja, jonka kautta saa hyviä alennuksia matkustamiseen, ruokailuun, erilaisiin tuotteisiin ja kulttuuritapahtumiin. Käy tsekkaamassa linkin kautta lisää ja tilaa, ehtii vielä kesätarjouksetkin hyvin perille.
Iki-ihanat crocsit eivät paljon esittelyä kaipaa. Minun ja poikieni suosikit. Nyt on ihania uutuuksia kevättä ja kesää varten, sekä tietenkin klassiset crocsit. Käy katsomassa.
Pilateskauppa tarjoaa paljon erilaisia tuotteita kotiin meditaatiota, pilatesta ja joogaa varten. Uutuuksina mm. aivan valloittavat varvaskengät. Pilateksesta ja meditaatiosta aion kirjoittaa ihan oman blogikirjoituksen pian.
Iittalan nettikaupan kautta löytyy ihanat Iittalan klassikot sekä uutuudet. Myös mainio äitienpäivälahjaidea.
Reimalla on tunnetusti erittäin laadukkaita lastenvaatteita. Käy katsomassa kesän uutuudet.
Myös blogini sivuilla näkyvien kuvien kautta pääsee tarjouksien ja uutuuksien pariin.
Nyt vain katsomaan, jos joku tuote miellyttäisi juuri sinua tai läheistäsi. Voi laittaa myös hyvän kiertämään ja antaa lahjan kautta toiselle hyvän mielen.
Jään odottamaan blogiaiheideoita teiltä ihanat lukijani, terveisin
Etä-äiti
torstai 4. toukokuuta 2017
Lapsen etäännyttäminen toisesta vanhemmastaan on väkivaltaa
Kirjoitin eilen, kuinka vanhemmuusasioissa systeemimme täällä Suomessa ei ole neutraali. Äidillä on lähtökohtaisesti aina vahvempi asema, jos kumpikin vanhemmista haluaa olla lähivanhempi. Nyt en kuitenkaan aio pureutua tähän tematiikkaan vaan vieläkin surullisempaan asiaan: lähivanhemman harjoittamaan etäännyttämiseen sekä muunlaiseen väärinkäytökseen etävanhempaa kohtaan.
Tarinoita on surullisen paljon. Kumminkin päin; oli sitten isä tai äiti lähivanhempi ja siksi en tässä kirjoituksessa erottele heitä keskenään. Kun on päädytty tilanteeseen, jossa lapset asuvat vakituisesti vain jomman kumman vanhemman luona, on lähivanhemmalla siitä tilanteesta lähtien suuri valta.
On hänen oma päätöksensä, kuinka hän tätä valtaa käyttää. Valitettavan usein sitä käytetään väärin. Lähivanhempi ei välttämättä myönny niin useisiin tapaamisiin, mitä etävanhempi haluaisi. Hän tuo lapset paikalle myöhässä, sopii lapselle menoja juuri noille päiville, "unohtelee" sovittuja tapaamisaikoja. Keksii, että lapsi on sairas tai kykenemätön lähtemään etävanhemman luokse. Puhuu lapselle pahaa etävanhemmasta. Sanoo, että etävanhempi on se, joka ei enää välitä lapsesta. Sulkee puhelimensa, jottei etävanhempi saa yhteyttä lapseensa. Vaatii suhteettoman suuria elatusmaksuja, jolloin etävanhemman taloudellinenkin tilanne huononee.
"Kun on päädytty tilanteeseen, jossa lapset asuvat vakituisesti vain jomman kumman vanhemman luona, on lähivanhemmalla siitä tilanteesta lähtien suuri valta."
Tällainen kaikenlainen lapsen etäännyttäminen toisesta vanhemastaan tai huoltokiusaaminen on väkivaltaa sekä etävanhempaa että lasta kohtaan. Pahimmassa tapauksessa lapsi menettää molemmat vanhempansa: etävanhempansa sekä lähivanhempansa henkisesti, kun koti täyttyy vihasta ja turhasta ilkeilystä. Etävanhempi voi masentua tai menettää elämänilonsa mutta pahempaa vielä on se, että lapsi kärsii tällaisesta toiminnasta aina. Se, että lapsi vieraantuu toisesta vanhemmastaan, ei palvele yhtään ketään. (Tässä kirjoituksessa en paneudu tilanteeseen, jossa toinen vanhempi on oikeasti kykenemätön syystä tai toisesta huoltamaan lastaan.)
"Kaikenlainen lapsen etäännyttäminen toisesta vanhemastaan ta huoltokiusaaminen on väkivaltaa etävanhempaa että lasta kohtaan."
Pahimmillaan etävanhemman pitäisi haastaa lähivanhempi oikeuden eteen, jotta hän saisi tilanteen muuttumaan. Harvalla on tällaiseen varaa tai henkistä jaksamista. Pitkät oikeusprosessit myöskin vahingoittavat lasta, jolloin etävanhempi voi päättää olla lähtemättä tällaiseen suojellakseen lastaan oman etunsa kustannuksella.
Kun vain ymmärrettäisiin, ettei tällainen vihanpito ja henkinen väkivalta palvele ketään. Vihaisa ja kaunainen ihminen ei itsekään voi olla onnellinen. Valitettavasti tilanteelle ei yleensä pystytä tekemään mitään ellei lähivanhempi itse ymmärrä toimintansa turhuutta, tyhmyyttä ja julmuutta.
Voimia kaikille etävanhemmille, jotka ovat tällaisessa tilanteessa!
Halauksin, Etä-äiti
Tarinoita on surullisen paljon. Kumminkin päin; oli sitten isä tai äiti lähivanhempi ja siksi en tässä kirjoituksessa erottele heitä keskenään. Kun on päädytty tilanteeseen, jossa lapset asuvat vakituisesti vain jomman kumman vanhemman luona, on lähivanhemmalla siitä tilanteesta lähtien suuri valta.
On hänen oma päätöksensä, kuinka hän tätä valtaa käyttää. Valitettavan usein sitä käytetään väärin. Lähivanhempi ei välttämättä myönny niin useisiin tapaamisiin, mitä etävanhempi haluaisi. Hän tuo lapset paikalle myöhässä, sopii lapselle menoja juuri noille päiville, "unohtelee" sovittuja tapaamisaikoja. Keksii, että lapsi on sairas tai kykenemätön lähtemään etävanhemman luokse. Puhuu lapselle pahaa etävanhemmasta. Sanoo, että etävanhempi on se, joka ei enää välitä lapsesta. Sulkee puhelimensa, jottei etävanhempi saa yhteyttä lapseensa. Vaatii suhteettoman suuria elatusmaksuja, jolloin etävanhemman taloudellinenkin tilanne huononee.
"Kun on päädytty tilanteeseen, jossa lapset asuvat vakituisesti vain jomman kumman vanhemman luona, on lähivanhemmalla siitä tilanteesta lähtien suuri valta."
Tällainen kaikenlainen lapsen etäännyttäminen toisesta vanhemastaan tai huoltokiusaaminen on väkivaltaa sekä etävanhempaa että lasta kohtaan. Pahimmassa tapauksessa lapsi menettää molemmat vanhempansa: etävanhempansa sekä lähivanhempansa henkisesti, kun koti täyttyy vihasta ja turhasta ilkeilystä. Etävanhempi voi masentua tai menettää elämänilonsa mutta pahempaa vielä on se, että lapsi kärsii tällaisesta toiminnasta aina. Se, että lapsi vieraantuu toisesta vanhemmastaan, ei palvele yhtään ketään. (Tässä kirjoituksessa en paneudu tilanteeseen, jossa toinen vanhempi on oikeasti kykenemätön syystä tai toisesta huoltamaan lastaan.)
"Kaikenlainen lapsen etäännyttäminen toisesta vanhemastaan ta huoltokiusaaminen on väkivaltaa etävanhempaa että lasta kohtaan."
Pahimmillaan etävanhemman pitäisi haastaa lähivanhempi oikeuden eteen, jotta hän saisi tilanteen muuttumaan. Harvalla on tällaiseen varaa tai henkistä jaksamista. Pitkät oikeusprosessit myöskin vahingoittavat lasta, jolloin etävanhempi voi päättää olla lähtemättä tällaiseen suojellakseen lastaan oman etunsa kustannuksella.
Kun vain ymmärrettäisiin, ettei tällainen vihanpito ja henkinen väkivalta palvele ketään. Vihaisa ja kaunainen ihminen ei itsekään voi olla onnellinen. Valitettavasti tilanteelle ei yleensä pystytä tekemään mitään ellei lähivanhempi itse ymmärrä toimintansa turhuutta, tyhmyyttä ja julmuutta.
Voimia kaikille etävanhemmille, jotka ovat tällaisessa tilanteessa!
Halauksin, Etä-äiti
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
En minä mutta nuo muut - vai miten asia oikeasti onkaan?
Sain kirjoitettua tänään hienon blogikirjoituksen. Systeemi meillä täällä koto-Suomessa ei ole neutraali, etä-äitejä kauheksutaan ja isille ei anneta samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia lähivanhemmuuteen kuin äideille. Vaikka näin on ja me kaikki sen tiedämme, onneksi täällä on minä. Minä se puhun tasa-arvon puolesta ja tuon esille epäkohtia. Huudan ääneen: katsokaa! Tämä on vääryys! Puhun vanhempien tasa-arvosta ja etävanhempien oikeuksista. Taputan itseäni olkapäälle. Hyvä, hyvin tehty, taas on tuotu vähän oikeutta tähänkin maahan. En minä mutta nuo muut.
Hyvä minä. Olen tehnyt taas tätä maata vähän paremmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja mukavammaksi meille kaikille.
"En minä mutta nuo muut."
Niin niin. Onhan se helppo täällä näppäimistön takana kirjoittaa mitä vain ja mistä vain. Oma tilanne on sovittu rauhaisasti esikoisen isän kanssa, suhde etälapseen on hyvä ja lähilapseni on luonani joka toinen viikko. (Tästä lisätietoa uusille lukijoilleni elämäntilanteestani).
Sitten tulee tilanne. Nuoremman lapseni isä esittää vaihtoehdon: hänestä tulee lähi-isä ja nuorimmaiseni olisi luonani joka toinen viikonloppu. Ei hyvänen aika, huudahdan. Enhän minä voi olla niin pitkää aikaa erossa lapsestani!
Ja näin olin pudonnut omaan ansaani. Oletan täysin samalla lailla kuin kuka tahansa muukin. Nuo muutkin, joita olen uudelleen ja uudelleen puoskaroinut blogissani; lapsi kuuluu äidilleen, isät nähköön heitä harvemmin. Eihän äiti voi olla erossa lapsestaan niin pitkiä aikoja. Missä huutamani tasa-arvo? Missä isien oikeudet? Ennakkoasenteeni huutaa lauseestani. Asenne, etten MINÄ voi olla erossa lapsesta. Miten sitten sadat ja tuhannet etäisät voivat ilman että voivat sanoa asiaan yhtään mitään?
Kyllä on syvässä. Ennakkoasenteet ja omien oikeuksien puolustelu. Tämä systeemi antaa äideille hyvät aseet myöskin puolustaa noita oikeuksiaan. Lapseni isällä ei olisi yhtään mitään sanomista siihen, jos veisin lapsemme ja sanoisin; ole sinä viikonloppuvanhempi.
Kyllä pistää ajattelemaan. Ja paljon. Minkälaisen merkityksen annoin puheelleni tuolla yhdellä ainoalla lauseella? Miltähän lapseni isästä mahtoi tuntua? Olenko oikeutettu edes kirjoittamaan tällaisesta aiheesta enää blogia?
"Muutos lähtee meistä jokaisesta itsestämme."
Ajattelun paikka. Ja syvän, syvän pohdinnan. Hyvät kanssaihmiset, pliis, ajatelkaa OIKEASTI näitä asioita. Kyse on AINA kuitenkin lapsen edusta ja lapsen oikeudesta hyvään elämään. Missä lapsen on paras? Mikä on paras vaihtoehto huonossa tilanteessa. Huonohan se on, kun perhe eroaa, oli syyt mitkä tahansa taustalla.
Muutos lähtee meistä jokaisesta itsestämme.
Mihin ratkaisuun me päädyimme lapseni isän kanssa? Siitä ehkä myöhemmin.
Ajatellen ja aurinkoisesta illasta nautiskellen, Etä-äiti
Hyvä minä. Olen tehnyt taas tätä maata vähän paremmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja mukavammaksi meille kaikille.
"En minä mutta nuo muut."
Niin niin. Onhan se helppo täällä näppäimistön takana kirjoittaa mitä vain ja mistä vain. Oma tilanne on sovittu rauhaisasti esikoisen isän kanssa, suhde etälapseen on hyvä ja lähilapseni on luonani joka toinen viikko. (Tästä lisätietoa uusille lukijoilleni elämäntilanteestani).
Sitten tulee tilanne. Nuoremman lapseni isä esittää vaihtoehdon: hänestä tulee lähi-isä ja nuorimmaiseni olisi luonani joka toinen viikonloppu. Ei hyvänen aika, huudahdan. Enhän minä voi olla niin pitkää aikaa erossa lapsestani!
Ja näin olin pudonnut omaan ansaani. Oletan täysin samalla lailla kuin kuka tahansa muukin. Nuo muutkin, joita olen uudelleen ja uudelleen puoskaroinut blogissani; lapsi kuuluu äidilleen, isät nähköön heitä harvemmin. Eihän äiti voi olla erossa lapsestaan niin pitkiä aikoja. Missä huutamani tasa-arvo? Missä isien oikeudet? Ennakkoasenteeni huutaa lauseestani. Asenne, etten MINÄ voi olla erossa lapsesta. Miten sitten sadat ja tuhannet etäisät voivat ilman että voivat sanoa asiaan yhtään mitään?
Kyllä on syvässä. Ennakkoasenteet ja omien oikeuksien puolustelu. Tämä systeemi antaa äideille hyvät aseet myöskin puolustaa noita oikeuksiaan. Lapseni isällä ei olisi yhtään mitään sanomista siihen, jos veisin lapsemme ja sanoisin; ole sinä viikonloppuvanhempi.
Kyllä pistää ajattelemaan. Ja paljon. Minkälaisen merkityksen annoin puheelleni tuolla yhdellä ainoalla lauseella? Miltähän lapseni isästä mahtoi tuntua? Olenko oikeutettu edes kirjoittamaan tällaisesta aiheesta enää blogia?
"Muutos lähtee meistä jokaisesta itsestämme."
Ajattelun paikka. Ja syvän, syvän pohdinnan. Hyvät kanssaihmiset, pliis, ajatelkaa OIKEASTI näitä asioita. Kyse on AINA kuitenkin lapsen edusta ja lapsen oikeudesta hyvään elämään. Missä lapsen on paras? Mikä on paras vaihtoehto huonossa tilanteessa. Huonohan se on, kun perhe eroaa, oli syyt mitkä tahansa taustalla.
Muutos lähtee meistä jokaisesta itsestämme.
Mihin ratkaisuun me päädyimme lapseni isän kanssa? Siitä ehkä myöhemmin.
Ajatellen ja aurinkoisesta illasta nautiskellen, Etä-äiti
"Tämä systeemi ei ole neutraali"
Keskustelin ystäväni kanssa etävanhemmuudesta. Hän on mies. Ja etäisä. Hänen lapsensa ovat jo lähes aikuisuuden kynnyksellä, mutta hänellä on silti hyvässä muistissa hetki, kun eron kohdatessa keskusteltiin yhteisten lasten asumisesta.
Toin esille ystävälleni kysymyksiä, jotka ovat pyörineet mielessäni varsinkin tämän blogin aloittamisen jälkeen. Ajatteleeko hän miehenä, että olisi jotenkin "parempi isä" tai olisiko joutunut "uhrautumaan", jos olisi asunut lastensa kanssa.Olen tuonut esille blogissani useampaankin otteeseen, että etä-äitiys on edelleen aika harvinaista Suomessa. Juuri tuon harvinaisuuden takia unohtuu asian toinenkin puoli. Tämä, minkä ystäväni toi esille.
Isät ovat heikommassa asemassa, kun erotilanteessa päätetään lasten asumisesta. Jos siis äiti haluaa lapsensa luokseen ja ei ole (ainakaan näkyvästi) sairas tai muutoin kykenemätön hoitamaan lapsiaan. Silloin isällä ei ole paljon mahdollisuuksia taistella lähivanhemmuutensa puolesta. Systeemi ei ole neutraali. Vaikka Suomi on hyvinkin tasa-arvoinen maa monessa suhteessa, tässä näkyy edelleen se sama, joka näkyy etä-äiteihin suhtautumisessa. Miehen ja naisen roolit perheessä yhteiskunnan koneiston näkökulmasta eivät ole samat. Äiti on se, joka hoitaa lapsensa. Ystäväni toi esille, että häneltä evättiin mahdollisuus edes tasaveroisesti keskustella lähivanhemmuusvaihtoehdosta, koska hänellä sattuu olemaan jotain vähän pidempää jalkojensa välissä kuin naisilla. Hän olisi halunnut lapsensa luokseen ja olla heille lähivanhempi. Äiti samoiten. Lapset muuttivat äidin luokse. Asiasta ei pystynyt oikein edes keskustelemaan.
"Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina."
Minusta tämä on väärin. Voisi kuvitella, että Suomessa tämä toimisi jo neutraalisti. Mutta ei toimi. Ja valitettavan usein näkee vielä sitä, että lähiäiti evää isältä mahdollisuuden edes nähdä lapsiaan niin usein kuin isä haluaisi. Lähiäiti saa määrätä perheen asioista aika vapaasti, jos näin haluaa. Täytyy olla todella vahvat perusteet sille, että äidiltä viedään määräämisoikeus näissä asioissa. Lähestulkoon koskaan näin ei käy ja isät ovat heikoilla. Tämä on erittäin valitettavaa. Toki on tilanteita, joissa isät ovat lähivanhempia ja äidillä ei ole mahdollisuutta päättää asioista lastensa suhteen. Mutta nämä ovat marginaalisia tapauksia, vielä ainakin. Itse koin heti täysin oikeutettuna ja normaalina asiana sen, että isällä on yhtäläinen oikeus pyytää lähivanhemmuutta kuin äidilläkin. Meillä päädyttiinkin siihen, että lapsemme muutti isänsä luokse.
Isät lasten asialla ry puhuu näistä asioista, muun muassa lasten vieraannuttamisesta toisesta vanhemmasta, joka on aina väkivaltaa. He sanovat, että tavoitteena on vieraannuttamisen sanktiointi, huoltokiusaamisen estäminen, vanhempien yhdenvertainen kohtelu sekä tasavertainen vanhemmuus. Myös minä olen kirjoittanut aiemmin, mistä löytää apua huoltajuusasioissa. Apua löytyy kyllä. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina.
Terveisin, Etä-äiti
Toin esille ystävälleni kysymyksiä, jotka ovat pyörineet mielessäni varsinkin tämän blogin aloittamisen jälkeen. Ajatteleeko hän miehenä, että olisi jotenkin "parempi isä" tai olisiko joutunut "uhrautumaan", jos olisi asunut lastensa kanssa.Olen tuonut esille blogissani useampaankin otteeseen, että etä-äitiys on edelleen aika harvinaista Suomessa. Juuri tuon harvinaisuuden takia unohtuu asian toinenkin puoli. Tämä, minkä ystäväni toi esille.
Isät ovat heikommassa asemassa, kun erotilanteessa päätetään lasten asumisesta. Jos siis äiti haluaa lapsensa luokseen ja ei ole (ainakaan näkyvästi) sairas tai muutoin kykenemätön hoitamaan lapsiaan. Silloin isällä ei ole paljon mahdollisuuksia taistella lähivanhemmuutensa puolesta. Systeemi ei ole neutraali. Vaikka Suomi on hyvinkin tasa-arvoinen maa monessa suhteessa, tässä näkyy edelleen se sama, joka näkyy etä-äiteihin suhtautumisessa. Miehen ja naisen roolit perheessä yhteiskunnan koneiston näkökulmasta eivät ole samat. Äiti on se, joka hoitaa lapsensa. Ystäväni toi esille, että häneltä evättiin mahdollisuus edes tasaveroisesti keskustella lähivanhemmuusvaihtoehdosta, koska hänellä sattuu olemaan jotain vähän pidempää jalkojensa välissä kuin naisilla. Hän olisi halunnut lapsensa luokseen ja olla heille lähivanhempi. Äiti samoiten. Lapset muuttivat äidin luokse. Asiasta ei pystynyt oikein edes keskustelemaan.
"Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina."
Minusta tämä on väärin. Voisi kuvitella, että Suomessa tämä toimisi jo neutraalisti. Mutta ei toimi. Ja valitettavan usein näkee vielä sitä, että lähiäiti evää isältä mahdollisuuden edes nähdä lapsiaan niin usein kuin isä haluaisi. Lähiäiti saa määrätä perheen asioista aika vapaasti, jos näin haluaa. Täytyy olla todella vahvat perusteet sille, että äidiltä viedään määräämisoikeus näissä asioissa. Lähestulkoon koskaan näin ei käy ja isät ovat heikoilla. Tämä on erittäin valitettavaa. Toki on tilanteita, joissa isät ovat lähivanhempia ja äidillä ei ole mahdollisuutta päättää asioista lastensa suhteen. Mutta nämä ovat marginaalisia tapauksia, vielä ainakin. Itse koin heti täysin oikeutettuna ja normaalina asiana sen, että isällä on yhtäläinen oikeus pyytää lähivanhemmuutta kuin äidilläkin. Meillä päädyttiinkin siihen, että lapsemme muutti isänsä luokse.
Isät lasten asialla ry puhuu näistä asioista, muun muassa lasten vieraannuttamisesta toisesta vanhemmasta, joka on aina väkivaltaa. He sanovat, että tavoitteena on vieraannuttamisen sanktiointi, huoltokiusaamisen estäminen, vanhempien yhdenvertainen kohtelu sekä tasavertainen vanhemmuus. Myös minä olen kirjoittanut aiemmin, mistä löytää apua huoltajuusasioissa. Apua löytyy kyllä. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina.
Terveisin, Etä-äiti
tiistai 2. toukokuuta 2017
Toukokuu ja äitienpäivä lähestyy - ihanaa! Vai onko?
Varsin kylmän sään kautta astuimme toukokuuhun. Sääkin yhtäkkiä lämpeni ja toukokuu tietää aina yhtä asiaa takuuvarmasti. Äitienpäivä lähenee. Jippii! Yksi päivä meitä varten. Olemme hemmoteltuja. Saamme kahvin sänkyyn. Suloiset lasten tekemät paketit odottavat meitä sängyn vierellä. Pikku kätöset halaavat. "Onnea äiti."
Täydellisessä maailmassa. Tai ei edes niin täydellisessä. Mutta maailmassa, jossa lapset ovat kotona, ja jos hyvä onni on lykästänyt, puolisokin tai puolison puolikas pyörii nurkissa ja keittää aamukahvit äidille, joka on ansainnut tämän yhden päivän vuodessa viettää ihan ikiomaa päivää. Venytellä rauhassa aamulla sängyssä kun muu perhe on tehnyt aamupalan. Isompi lapsi ehkä käynyt keräämässä kukkiakin lähiniityltä kahvipöytään. Lööpit hehkuttavat kaikenlaisia erilaisia äitejä. Mainokset ovat täynnä lahjavinkkejä äideille.
"Äitienpäivä voi olla myös surullinen. Se vuoden surullisin päivä."
Äitienpäivä voi olla myös surullinen. Se vuoden surullisin päivä. Se voi muistuttaa meitä siitä, että lapsemme ovat jossain muualla. Ehkä olet pyytänyt heitä luoksesi, mutta lähivanhempi ei ole tähän suostunut. Ehkä he asuvat liian kaukana. Ehkä syy on joku muu. Ikävä ja suru voi olla suuri tällaisena päivänä, jollon juhlistetaan äitejä. Ehkä mieleen voi hiipiä ajatus; ansaitsemmeko edes viettää tätä päivää? Olemman vain etä-äitejä.
Minäkin mietin viime vuonna näin. Vielä lauantai-iltana olin suruinen. Ehkä vähän itsesäälinenkin. Täällä minä olin yksinäni pienessä asunnossani äitienpäivän aattona ja lapseni olivat jossain muualla. Mutta sitten ajattelin. Vaikka kukaan muu ei tätä päivää minulle järjestä, minä voin sen itselleni järjestää. Minä ansaitsen sen. Lapseni ansaitsevat olla äitinsä kanssa äitienpäivänä. Kyllä. En jää kierimään itsesäälissä. Soitin etälapselleni. Tottakai, hän sanoi. Kyllä hän haluaa nähdä äitiä äitienpäivänä. Soitin kuopukseni isälle, voisinko käydä katsomassa poikaa siellä. Sekin kävi.
"Vaikka kukaan muu ei tätä päivää minulle järjestä, minä voin sen itselleni järjestää. Minä ansaitsen sen."
Äitienpäivä oli oikein onnistunut. Pienempi oli askarrellut päiväkotitätien avulla äitienpäiväkortinkin. Lapseni isä oli ostanut jopa muumimukin minulle (olen intohimoinen muumimuki-keräilijä). Kävin vanhemman poikani kanssa syömässä Helsingissä ja kävelimme Kaivopuistossa. Ilmakin oli mitä kaunein.
Illalla kotona muutama ilonkyynel vierähti poskelle. Olin saanut olla tänäkin päivänä äiti. Maailman paras lapsilleni. Tämä oli minun päiväni.
Äitienpäivä lähestyy. Sitä ei voi estää, se tulee sieltä vaikka kuinka haluaisit piiloutua siltä. Pystytkö itse tekemään siitä kivan? Kivan juuri itsellesi? Jos ei ihan sitä parasta juhlapäivää, kuitenkin mukavan? Muista myös omaa äitiäsi, jos vain mahdollista. Yksi hyvä lahjavinkki äidille tai miksei itsellekin on vaikka tuollainen muumimuki tai joku muu Iittalan iki-ihana tuote. Iittalalla on useita ihania äitienpäivätarjouksia. Kurkkaa tämän linkin kautta tai blogissani olevan Iittalan kuvakkeen kautta.
Toisen äitienpäivätarjouksen tekee A-lehdet, jolla on useita äitienpäivätarjouksia tilaajalahjoineen. Tai tilaa itsellesi jokin ihana lehti. Minä itse tykkään rentoutua lukien hyvää lehteä juoden muumimukista teetä. Tai kahvia. Kahvi virkistää aina.
Niin. Äitienpäivä lähestyy. Tehdään siitä hyvä itsellemme, lapsillemme ja läheisillemme. Asenne ratkaisee paljon. Muista. Et ole yksin. On muita, jotka ymmärtävät. Se lohduttaa minua usein.
Rakkaudella, Etä-äiti
Kaupallisessa yhteistyössä mainittujen yritysten kanssa.
Täydellisessä maailmassa. Tai ei edes niin täydellisessä. Mutta maailmassa, jossa lapset ovat kotona, ja jos hyvä onni on lykästänyt, puolisokin tai puolison puolikas pyörii nurkissa ja keittää aamukahvit äidille, joka on ansainnut tämän yhden päivän vuodessa viettää ihan ikiomaa päivää. Venytellä rauhassa aamulla sängyssä kun muu perhe on tehnyt aamupalan. Isompi lapsi ehkä käynyt keräämässä kukkiakin lähiniityltä kahvipöytään. Lööpit hehkuttavat kaikenlaisia erilaisia äitejä. Mainokset ovat täynnä lahjavinkkejä äideille.
"Äitienpäivä voi olla myös surullinen. Se vuoden surullisin päivä."
Äitienpäivä voi olla myös surullinen. Se vuoden surullisin päivä. Se voi muistuttaa meitä siitä, että lapsemme ovat jossain muualla. Ehkä olet pyytänyt heitä luoksesi, mutta lähivanhempi ei ole tähän suostunut. Ehkä he asuvat liian kaukana. Ehkä syy on joku muu. Ikävä ja suru voi olla suuri tällaisena päivänä, jollon juhlistetaan äitejä. Ehkä mieleen voi hiipiä ajatus; ansaitsemmeko edes viettää tätä päivää? Olemman vain etä-äitejä.
Minäkin mietin viime vuonna näin. Vielä lauantai-iltana olin suruinen. Ehkä vähän itsesäälinenkin. Täällä minä olin yksinäni pienessä asunnossani äitienpäivän aattona ja lapseni olivat jossain muualla. Mutta sitten ajattelin. Vaikka kukaan muu ei tätä päivää minulle järjestä, minä voin sen itselleni järjestää. Minä ansaitsen sen. Lapseni ansaitsevat olla äitinsä kanssa äitienpäivänä. Kyllä. En jää kierimään itsesäälissä. Soitin etälapselleni. Tottakai, hän sanoi. Kyllä hän haluaa nähdä äitiä äitienpäivänä. Soitin kuopukseni isälle, voisinko käydä katsomassa poikaa siellä. Sekin kävi.
"Vaikka kukaan muu ei tätä päivää minulle järjestä, minä voin sen itselleni järjestää. Minä ansaitsen sen."
Äitienpäivä oli oikein onnistunut. Pienempi oli askarrellut päiväkotitätien avulla äitienpäiväkortinkin. Lapseni isä oli ostanut jopa muumimukin minulle (olen intohimoinen muumimuki-keräilijä). Kävin vanhemman poikani kanssa syömässä Helsingissä ja kävelimme Kaivopuistossa. Ilmakin oli mitä kaunein.
Illalla kotona muutama ilonkyynel vierähti poskelle. Olin saanut olla tänäkin päivänä äiti. Maailman paras lapsilleni. Tämä oli minun päiväni.
Äitienpäivä lähestyy. Sitä ei voi estää, se tulee sieltä vaikka kuinka haluaisit piiloutua siltä. Pystytkö itse tekemään siitä kivan? Kivan juuri itsellesi? Jos ei ihan sitä parasta juhlapäivää, kuitenkin mukavan? Muista myös omaa äitiäsi, jos vain mahdollista. Yksi hyvä lahjavinkki äidille tai miksei itsellekin on vaikka tuollainen muumimuki tai joku muu Iittalan iki-ihana tuote. Iittalalla on useita ihania äitienpäivätarjouksia. Kurkkaa tämän linkin kautta tai blogissani olevan Iittalan kuvakkeen kautta.
Iittalalla on useita ihania ajattomia astioita.
Niin. Äitienpäivä lähestyy. Tehdään siitä hyvä itsellemme, lapsillemme ja läheisillemme. Asenne ratkaisee paljon. Muista. Et ole yksin. On muita, jotka ymmärtävät. Se lohduttaa minua usein.
Rakkaudella, Etä-äiti
Kaupallisessa yhteistyössä mainittujen yritysten kanssa.
maanantai 1. toukokuuta 2017
Saako etä-äiti olla onnellinen?
Voi kuulostaa omituiselle kysymyksenasettelulle, mutta kun asiaa ajattelee vähän tarkemmin, niin noinhan se on. Olen jutellut useamman etä-äidin kanssa ja jokainen on tuonut esille, suoraan tai epäsuorasti, ajatuksen siitä, että onko jotenkin väärin nauttia elämästä. Ja olla onnellinen.
Kauheaa, miten me voimme, kun asumme erillämme lapsistamme? Olla nyt siinä vielä onnellinen! Meidän tulisi nyt vähintään kieriä tuhkassa ja pukea säkki päällemme ja katua loputtomiin tätä tilannettamme. Olemme luopunueet lapsistamme ja elämme itsekästä omaa elämäämme. Rangaistukseksi nyt emme ainakaan saisi olla onnellisia!
"Kauheaa, miten me voimme, kun asumme erillämme lapsistamme? Olla nyt siinä vielä onnellinen!"
Syyllisyys tilanteesta painaa useaa etä-äitiä. Jopa he itse syyllistävät itseäään. Saanko olla onnellinen ja elää omaa elämääni? Pitääkö minun joka hetki muistuttaa itseäni tästä tilanteesta, ruoskia itseäni kuvaannollisesti uudelleen ja uudelleen? Ympäristö syyllistää eittämättä todella usein etä-äitejä, mutta pahin syyllistäjä taitaa olla jokainen meistä itse itsellemme. Jos ei aina tietoisesti, alitajuisesti lähes jokainen etä-äiti varmasti miettii, mikä minussa on vikana ja miten voin elää näin. Tämä on noussut keskusteluissani yhä uudelleen esille. Se on huolestuttavaa. Meitä ei pitäisi arvostella pelkästään siksi, että olemme etä-äitejä. Jos arvostella ylipäätänsä pitää, arvosteltaisiin itse ja muutkin meitä sitten todellisen tilanteen mukaan. Ei kukaan ole lähtökohtaisesti huono ihminen SIKSI että on etävanhempi.
"Pahin syyllistäjä taitaa olla jokainen meistä itse itsellemme."
Edelleen olen sitä mieltä, että etä-äitiys on jonkilainen tabu tässä yhteiskunnassa. En usko, että kovin moni etäisä syyllistää itseään siitä, että on etävanhempi. Vielä harvemmin kuulee ihmettelyä siitä, että mies on etäisä. Naisen ja miehen roolit tässä yhteiskunnassa ovat edelleen melko jyrkästi eroteltuja, tässäkin asiassa. Harmillista on, että me olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia, jos emme anna lupaa olla elämässämme onnellisia etä-äitiyidestä huolimatta.
Minä olen onnellinen. Toki olen usein surullinen ja on ikävä. Eikä kukaan ihminen tilanteesta riippumatta aina ole onnellinen, tietenkään. Mutta minä en kieri syyllisyyden pyörteissä siksi että olen etä-äiti. En aio hukata elämääni syyllisyydessä vellomiseen ja kieltää itseltäni onnellisuutta. Tiedän, että olen hyvä äiti, vaikka olen etä-äiti. Voisin sanoa, että olen hyvä äiti KOSKA olen etä-äiti. Meillä tämä tilanne on oikein toimiva ja hyvä näin ja välini etälapseeni ovat erinomaiset.
Etä-äiti saa olla onnellinen. Onnellisuus tuo vakautta, jaksamista ja elämäniloa. Voimme tarjota lapsillemme enemmän. Olla läsnä. Olla äitejä. Ei kielletä itseltämme elämää.
Halauksin, Etä-äiti
Kauheaa, miten me voimme, kun asumme erillämme lapsistamme? Olla nyt siinä vielä onnellinen! Meidän tulisi nyt vähintään kieriä tuhkassa ja pukea säkki päällemme ja katua loputtomiin tätä tilannettamme. Olemme luopunueet lapsistamme ja elämme itsekästä omaa elämäämme. Rangaistukseksi nyt emme ainakaan saisi olla onnellisia!
"Kauheaa, miten me voimme, kun asumme erillämme lapsistamme? Olla nyt siinä vielä onnellinen!"
Syyllisyys tilanteesta painaa useaa etä-äitiä. Jopa he itse syyllistävät itseäään. Saanko olla onnellinen ja elää omaa elämääni? Pitääkö minun joka hetki muistuttaa itseäni tästä tilanteesta, ruoskia itseäni kuvaannollisesti uudelleen ja uudelleen? Ympäristö syyllistää eittämättä todella usein etä-äitejä, mutta pahin syyllistäjä taitaa olla jokainen meistä itse itsellemme. Jos ei aina tietoisesti, alitajuisesti lähes jokainen etä-äiti varmasti miettii, mikä minussa on vikana ja miten voin elää näin. Tämä on noussut keskusteluissani yhä uudelleen esille. Se on huolestuttavaa. Meitä ei pitäisi arvostella pelkästään siksi, että olemme etä-äitejä. Jos arvostella ylipäätänsä pitää, arvosteltaisiin itse ja muutkin meitä sitten todellisen tilanteen mukaan. Ei kukaan ole lähtökohtaisesti huono ihminen SIKSI että on etävanhempi.
"Pahin syyllistäjä taitaa olla jokainen meistä itse itsellemme."
Edelleen olen sitä mieltä, että etä-äitiys on jonkilainen tabu tässä yhteiskunnassa. En usko, että kovin moni etäisä syyllistää itseään siitä, että on etävanhempi. Vielä harvemmin kuulee ihmettelyä siitä, että mies on etäisä. Naisen ja miehen roolit tässä yhteiskunnassa ovat edelleen melko jyrkästi eroteltuja, tässäkin asiassa. Harmillista on, että me olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia, jos emme anna lupaa olla elämässämme onnellisia etä-äitiyidestä huolimatta.
Minä olen onnellinen. Toki olen usein surullinen ja on ikävä. Eikä kukaan ihminen tilanteesta riippumatta aina ole onnellinen, tietenkään. Mutta minä en kieri syyllisyyden pyörteissä siksi että olen etä-äiti. En aio hukata elämääni syyllisyydessä vellomiseen ja kieltää itseltäni onnellisuutta. Tiedän, että olen hyvä äiti, vaikka olen etä-äiti. Voisin sanoa, että olen hyvä äiti KOSKA olen etä-äiti. Meillä tämä tilanne on oikein toimiva ja hyvä näin ja välini etälapseeni ovat erinomaiset.
Etä-äiti saa olla onnellinen. Onnellisuus tuo vakautta, jaksamista ja elämäniloa. Voimme tarjota lapsillemme enemmän. Olla läsnä. Olla äitejä. Ei kielletä itseltämme elämää.
Halauksin, Etä-äiti
lauantai 29. huhtikuuta 2017
Juhlapyhät - toisille ilo, toisille tuskaa
Toinen toistaan ihanimpia perhekuvia joulusta somessa. Maailman suloisin vauva poseeraa kameralle keskellä lahjavuorta. Pariskunta suutelee vappupallojen ja serpentiinin leijuessa ympärillä. Ilotulitukset räiskyvät ja kuvassa kilistellään uudelle vuodelle. Lapset juoksevat juhannussaunasta uimaan. Suloinen taapero kurkistaa pyyhkeen takaa kameralle; juhannuskokko vähän jännittää.
Jokainen meistä, jotka olemme viettäneet yhden, kahden tai lähes aina juhlapyhän yksinämme, tiedämme, mistä puhun. Tekisi mieli laittaa luuri kiinni. Laitetaas kännykkä pois. Avataan televisio. Uutisenlukija kertoo juhlasäästä, onko se huono vai hyvä. Kannattaako grillata perheen kanssa ulkona vai paistaa lettuja sisällä.
Okei, telkkari kiinni. Lähdetään lenkkeilemään. Ulkona ei näy ketään. Jostain kaukaa kaikuu iloiset naurunpyrskähdykset. Nyt on juhlan aika.
Juhlan aika, ja usealla on omat lapset jossain muualla. Sen toisen vanhemman luona. Etävanhempi istuu kotonaan. Ja ikävöi. On niin ikävä, että sydäntä puristaa. Juhlapyhät voivat olla todella raastavia ja vaikeita. Lapset eivät millään voi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Silloin toinen vanhempi on juhlien aikaan ilman lapsiaan. Väkisinkin. Ehkä jotkut haluavatkin viettää aikaa kavereidensa kanssa, juhlien, ulkona, mökillä tai kotona yksinään rentoutuen. Mutta useat haluaisvat perheen luokseen. Varsinkin jos sitä perhettä on, mutta se on jossain muualla, voi suru ja tuska olla käsinkosketeltavan voimakasta.
Eroperheissä useat joulut, juhannukset, pääsiäiset ja muut juhlat on jaettu vanhempien kesken jollain toivottavasti toimivalla systeemillä. Mutta silti uhrauksia joutuu joku tekemään. Kerran kuulin, kun eroperheen lapsi kysyi isältään: "Mikset sinä isi voi olla jouluna meidän kanssa äitin luona?" Isän tuska näkyi hänen koko olemuksestaan. Ei nämä ole helppoja juttuja ollenkaan. Kyyneliä valuu paljon. Ja valitettavan useissa kodeissa.
Laitan tähän nyt niitä ärsyttäviä juhlakuvia pari, Vappu tulee, vaikka kesäilmat eivät. Minulla on ollut ilo viettää tämä viikonloppu lapsieni kanssa, vaikka itse vapuksi lähtevätkin isilleen. Ei tämä vappu edes ole se "pahin" juhlapyhä ollenkaan olla erossa lapsistaan. Ehkä tässä tasoittelen omaakin mieltäni tulevaa juhannusta kohtaan, ja joulua, ja uutta vuotta, ja ja..valmistaudun jo etukäteen. Suru on helpompi käsitellä, kun se ei enää tule yllättäin. Kaikkeen kai tottuu. Kun on pakko.
Halauksin, Etä-äiti
Ps. Hei, usein ne ihanat perhe- ja vauvakuvatilanteet päätyy kameran laskeuduttua kamalaan kitinään ja huutoon, kun lapsi joutuu olemaan mitä kummallisimmissa asennoissa mitä kummallisimmissa juhlavaatteissa kameran edessä heilutellen joulupalloja tai vappuviuhkaa tai milloin mitäkin. Näin lohdutukseksi. Vähän lohduttaa. Ehkä.
Jokainen meistä, jotka olemme viettäneet yhden, kahden tai lähes aina juhlapyhän yksinämme, tiedämme, mistä puhun. Tekisi mieli laittaa luuri kiinni. Laitetaas kännykkä pois. Avataan televisio. Uutisenlukija kertoo juhlasäästä, onko se huono vai hyvä. Kannattaako grillata perheen kanssa ulkona vai paistaa lettuja sisällä.
Okei, telkkari kiinni. Lähdetään lenkkeilemään. Ulkona ei näy ketään. Jostain kaukaa kaikuu iloiset naurunpyrskähdykset. Nyt on juhlan aika.
Juhlan aika, ja usealla on omat lapset jossain muualla. Sen toisen vanhemman luona. Etävanhempi istuu kotonaan. Ja ikävöi. On niin ikävä, että sydäntä puristaa. Juhlapyhät voivat olla todella raastavia ja vaikeita. Lapset eivät millään voi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Silloin toinen vanhempi on juhlien aikaan ilman lapsiaan. Väkisinkin. Ehkä jotkut haluavatkin viettää aikaa kavereidensa kanssa, juhlien, ulkona, mökillä tai kotona yksinään rentoutuen. Mutta useat haluaisvat perheen luokseen. Varsinkin jos sitä perhettä on, mutta se on jossain muualla, voi suru ja tuska olla käsinkosketeltavan voimakasta.
Eroperheissä useat joulut, juhannukset, pääsiäiset ja muut juhlat on jaettu vanhempien kesken jollain toivottavasti toimivalla systeemillä. Mutta silti uhrauksia joutuu joku tekemään. Kerran kuulin, kun eroperheen lapsi kysyi isältään: "Mikset sinä isi voi olla jouluna meidän kanssa äitin luona?" Isän tuska näkyi hänen koko olemuksestaan. Ei nämä ole helppoja juttuja ollenkaan. Kyyneliä valuu paljon. Ja valitettavan useissa kodeissa.
Laitan tähän nyt niitä ärsyttäviä juhlakuvia pari, Vappu tulee, vaikka kesäilmat eivät. Minulla on ollut ilo viettää tämä viikonloppu lapsieni kanssa, vaikka itse vapuksi lähtevätkin isilleen. Ei tämä vappu edes ole se "pahin" juhlapyhä ollenkaan olla erossa lapsistaan. Ehkä tässä tasoittelen omaakin mieltäni tulevaa juhannusta kohtaan, ja joulua, ja uutta vuotta, ja ja..valmistaudun jo etukäteen. Suru on helpompi käsitellä, kun se ei enää tule yllättäin. Kaikkeen kai tottuu. Kun on pakko.
Halauksin, Etä-äiti
Ps. Hei, usein ne ihanat perhe- ja vauvakuvatilanteet päätyy kameran laskeuduttua kamalaan kitinään ja huutoon, kun lapsi joutuu olemaan mitä kummallisimmissa asennoissa mitä kummallisimmissa juhlavaatteissa kameran edessä heilutellen joulupalloja tai vappuviuhkaa tai milloin mitäkin. Näin lohdutukseksi. Vähän lohduttaa. Ehkä.
torstai 27. huhtikuuta 2017
Yksinolosta ja omasta ajasta saa nauttia - se on jopa suotavaa!
En ole enkä aio olla tekopyhä. Voin sanoa sen ääneen ja olen sanonutkin: voi luoja se oma aika on joskus ihanaa!
Vaikka varsinkin etävanhemmilla on jokus aivan mahdottoman kova ikävä omia lapsiaan tai lastaan, en usko että tämä maailma piirinsä päällä kantaa yhtäkään vanhempaa (tai ylipäätään ihmistä), joka ei voisi sanoa aika ajoin: antakaa mun levätääääää! Rauhassa. Yksin. Ilman lapsia.
Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa ulkona tuulettumassa. Poikani saattoi minut bussille, halasi ja sanoi: "Nyt menet ja nautit, olet ansainnut tämän". Äidin silmäkulma kostui mutta samalla sydän ilahtui, hymyilin ja sanoin: "Kiitos. Minä menen."
Ja minä menin. Ja nautin. Ja ansaitsin sen. Olla nainen, ystävä, minä. En äiti, etä-äiti, työntekijä, vanhempi tai yhtään mitään muuta kuin vain minä. Ei taaperoa roikkumassa lahkeessa, ei läksyjen kyselyä teiniltä, ei ruuan laittamista tai tiskaamista yhtään kenellekään. Ai että kun nautin.
Seuraavana päivänä, no. En nauttinut. Mutta sen tunsin, että olin saanut nauttia. Täysillä. Monta lasillista, monta askelta liian korkeilla koroilla, muutaman liian kovaan ääneen huudetun lauseen. Ehkä sen viimeisen karaokelaulannan olisi voinut jättää väliin?
Jokainen ihminen, oli sitten isä, äiti, tytär, poika, työntekijä tai työtön, ansaitsee välillä omaa aikaa. Tarkoittaa se sitten sinulle meditaatiota, mindfullnessia, joogaa, ulkoilua, rääkkisalikäyntiä, baarissa hengailua, kovaan ääneen karaokelaulantaa nuotin vierestä tai alta, kirjan lukua tai ihan kuule nukkumista, ota silti se oma aika ihan itsellesi. Jos ette ole niin onnekkaita kuin minä, että pääsisitte ihan koko illaksi tai yöksi pois, hiljentykää vaikka illaksi pois kännykän, telkkarin, tietokoneen tai muun ruudun ääreltä. Miettikää vaikka meren ääntä. Kyllä, kuulostaa kornilta ja kliseiseltä, mutta elävän veden ääni on yllättävän meditatiivista.
Ja kesä tulee hameineen, korkokenkineen, uimarantoineen, suloisine lämpimine iltoineen ja linnunlauluineen. Me voimme, saamme ja meidän pitää nauttia. Kokeilkaa muuten Cityshopparia, jos teillä ei sitä jo ole. Kesän tarjouksetkin ehtivät vielä tulla kotiinne. Itse odotan jo innolla, että pääsen ostamaan ihania kesävaatteita, juomaan kahvia kaupungin vilinässä ja syömään hyvää ruokaa hyvässä seurassa. Ehkäpä uskaltautuisi jonnekin matkallekin? Tarjouksia on satoja. (Sallittakoon tällainen pieni mainos tähän!)
Oman ajan jälkeen sitä jaksaa kummasti taas arkea. Vaikka vähän pääkipuisenakin.
Nauttien, Etä-äiti
Vaikka varsinkin etävanhemmilla on jokus aivan mahdottoman kova ikävä omia lapsiaan tai lastaan, en usko että tämä maailma piirinsä päällä kantaa yhtäkään vanhempaa (tai ylipäätään ihmistä), joka ei voisi sanoa aika ajoin: antakaa mun levätääääää! Rauhassa. Yksin. Ilman lapsia.
Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa ulkona tuulettumassa. Poikani saattoi minut bussille, halasi ja sanoi: "Nyt menet ja nautit, olet ansainnut tämän". Äidin silmäkulma kostui mutta samalla sydän ilahtui, hymyilin ja sanoin: "Kiitos. Minä menen."
Ja minä menin. Ja nautin. Ja ansaitsin sen. Olla nainen, ystävä, minä. En äiti, etä-äiti, työntekijä, vanhempi tai yhtään mitään muuta kuin vain minä. Ei taaperoa roikkumassa lahkeessa, ei läksyjen kyselyä teiniltä, ei ruuan laittamista tai tiskaamista yhtään kenellekään. Ai että kun nautin.
Seuraavana päivänä, no. En nauttinut. Mutta sen tunsin, että olin saanut nauttia. Täysillä. Monta lasillista, monta askelta liian korkeilla koroilla, muutaman liian kovaan ääneen huudetun lauseen. Ehkä sen viimeisen karaokelaulannan olisi voinut jättää väliin?
Jokainen ihminen, oli sitten isä, äiti, tytär, poika, työntekijä tai työtön, ansaitsee välillä omaa aikaa. Tarkoittaa se sitten sinulle meditaatiota, mindfullnessia, joogaa, ulkoilua, rääkkisalikäyntiä, baarissa hengailua, kovaan ääneen karaokelaulantaa nuotin vierestä tai alta, kirjan lukua tai ihan kuule nukkumista, ota silti se oma aika ihan itsellesi. Jos ette ole niin onnekkaita kuin minä, että pääsisitte ihan koko illaksi tai yöksi pois, hiljentykää vaikka illaksi pois kännykän, telkkarin, tietokoneen tai muun ruudun ääreltä. Miettikää vaikka meren ääntä. Kyllä, kuulostaa kornilta ja kliseiseltä, mutta elävän veden ääni on yllättävän meditatiivista.
Ja kesä tulee hameineen, korkokenkineen, uimarantoineen, suloisine lämpimine iltoineen ja linnunlauluineen. Me voimme, saamme ja meidän pitää nauttia. Kokeilkaa muuten Cityshopparia, jos teillä ei sitä jo ole. Kesän tarjouksetkin ehtivät vielä tulla kotiinne. Itse odotan jo innolla, että pääsen ostamaan ihania kesävaatteita, juomaan kahvia kaupungin vilinässä ja syömään hyvää ruokaa hyvässä seurassa. Ehkäpä uskaltautuisi jonnekin matkallekin? Tarjouksia on satoja. (Sallittakoon tällainen pieni mainos tähän!)
Oman ajan jälkeen sitä jaksaa kummasti taas arkea. Vaikka vähän pääkipuisenakin.
Nauttien, Etä-äiti
keskiviikko 26. huhtikuuta 2017
Onko etä-äiti huono äiti kunnes toisin todistetaan?
Niin usein saa perustella sitä, miksi on etä-äiti. Niin usein pitää selittää uudelleen ja uudelleen oma tilanne ja miksi asuu eri osoitteessa kuin oma lapsensa. Isien vastaavassa tilanteessa harvemmin, eikö niin? Miksi se pitää ylipäätään perustella ulkopuolisille tai toisin muotoiltuna kysymys kuuluu onko etä-äiti huono äiti kunnes toisin todistetaan? Ovatko kaikki lähi-isät huippuisiä VAIN SIKSI että ovat lähivanhempia?
On useita syitä siihen, miksi äiti päätyy etä-äidiksi. Joskus perhe katsoo sen syystä tai toisesta parhaimmaksi ratkaisuksi. Syynä voi olla esimerkiksi asuinpaikkakunta, lapsen oma pyyntö tai uudet perhetilanteet. Joskus äiti voi olla sairas ja ei jaksa hoitaa lastaan kokopäiväisesti. Joskus isä pyytää saada olla lähivanhempi ja se käy äidille. Isällä on yhtäläinen oikeus vanhemmuuteen ja lähivanhemmuuteen kuin äidilläkin. Joskus, toivottavasti harvoin mutta valitettavasti joskus, isä ottaa lapsen itselleen äidin pyynnöistä huolimatta ja äidillä ei ole syystä tai toisesta voimia taistella, joskus ehkä oikeudessakin, lapsensa lähivanhemmuudesta.
"On syytä muistaa, että etä-äiti ei ole yhtä kuin huono äiti."
Oli syy mikä tahansa, on syytä muistaa, että etä-äiti ei ole synonyymi huonolle äidille. Samalla tavoin kuin vanhempia on vaikka minkälaisia vaikka olisivatkin lähivanhempia tai niin sanotussa tavallisessa perheessä eläviä. Eivät kaikki lähivanhemmat ole hyviä vanhempia VAIN SIKSI, että he ovat lähivanhempia. Kyse on nyt siis jostain kummallisesta jossain ihmismielen syvällä syövereissä olevasta etukäteisolettamuksesta, että äidissä on pakko olla jotain vikaa kun hän on etä-äiti. Hyvänen aika, kuka äiti nyt haluaisi elää erossa lapsestaan? Hyi meitä!
"Isällä on yhtäläinen oikeus vanhemmuuteen ja lähivanhemmuuteen kuin äidilläkin."
On raskasta todistella jotenkin äitiyttään uudelleen ja uudelleen, että olen minä tässä ihan ok mutsi, vaikka lapsen osoite on isänsä luona. Eikä vain raskasta vaan ärsyttävää. Varsinkin kun meidän tilanteemme on se, että lapsi itse halusi asua isänsä luona ja me kunnioitimme lapsemme toivomusta. Olisiko se tehnyt minusta nyt sitten huippuäidin ja kaikkien hyväksynnän ansaitsevan, jos olisin sanonut että ei, ei sinulla lapsena ole oikeutta nyt tässä tuoda mielipidettäsi esille? Olisinko sillä voittanut hyvä äiti- pokaalin kotiini?
Lähtökohtaisolettamukset ovat raivostuttavia. Just saying.
Terveisin, Etä-äiti
On useita syitä siihen, miksi äiti päätyy etä-äidiksi. Joskus perhe katsoo sen syystä tai toisesta parhaimmaksi ratkaisuksi. Syynä voi olla esimerkiksi asuinpaikkakunta, lapsen oma pyyntö tai uudet perhetilanteet. Joskus äiti voi olla sairas ja ei jaksa hoitaa lastaan kokopäiväisesti. Joskus isä pyytää saada olla lähivanhempi ja se käy äidille. Isällä on yhtäläinen oikeus vanhemmuuteen ja lähivanhemmuuteen kuin äidilläkin. Joskus, toivottavasti harvoin mutta valitettavasti joskus, isä ottaa lapsen itselleen äidin pyynnöistä huolimatta ja äidillä ei ole syystä tai toisesta voimia taistella, joskus ehkä oikeudessakin, lapsensa lähivanhemmuudesta.
"On syytä muistaa, että etä-äiti ei ole yhtä kuin huono äiti."
Oli syy mikä tahansa, on syytä muistaa, että etä-äiti ei ole synonyymi huonolle äidille. Samalla tavoin kuin vanhempia on vaikka minkälaisia vaikka olisivatkin lähivanhempia tai niin sanotussa tavallisessa perheessä eläviä. Eivät kaikki lähivanhemmat ole hyviä vanhempia VAIN SIKSI, että he ovat lähivanhempia. Kyse on nyt siis jostain kummallisesta jossain ihmismielen syvällä syövereissä olevasta etukäteisolettamuksesta, että äidissä on pakko olla jotain vikaa kun hän on etä-äiti. Hyvänen aika, kuka äiti nyt haluaisi elää erossa lapsestaan? Hyi meitä!
"Isällä on yhtäläinen oikeus vanhemmuuteen ja lähivanhemmuuteen kuin äidilläkin."
On raskasta todistella jotenkin äitiyttään uudelleen ja uudelleen, että olen minä tässä ihan ok mutsi, vaikka lapsen osoite on isänsä luona. Eikä vain raskasta vaan ärsyttävää. Varsinkin kun meidän tilanteemme on se, että lapsi itse halusi asua isänsä luona ja me kunnioitimme lapsemme toivomusta. Olisiko se tehnyt minusta nyt sitten huippuäidin ja kaikkien hyväksynnän ansaitsevan, jos olisin sanonut että ei, ei sinulla lapsena ole oikeutta nyt tässä tuoda mielipidettäsi esille? Olisinko sillä voittanut hyvä äiti- pokaalin kotiini?
Lähtökohtaisolettamukset ovat raivostuttavia. Just saying.
Terveisin, Etä-äiti
maanantai 24. huhtikuuta 2017
Ikävä, yksinäisyys, syyllisyys - etävanhemman ikuiset kaverit
Ikävä on kauhea. Syyllisyys siitä, ettei ole lapsensa kanssa, painaa niin, ettei sitä voi kestää. Koti tuntuu tyhjältä, yksinäisyys ahdistaa rintaa. Pitää oikein istahtaa ja hengähtää syvään. Kohta helpottaa.
Keskustelin pari päivää sitten toisen etä-äidin kanssa. Yhtäkkiä kerroin jotain, mitä en ollut kenellekään vielä sanonut. Menen usein tyhjään lastenhuoneeseen itkemään. Haistelen pienemmän poikani unilelua, sen tuttua, rakasta tuoksua. Ikävä puristaa sydäntä. Onneksi toinen samassa tilanteessa oleva ymmärsi. Ei tullut sitä syyllistämistä. Huh.
Vanhemman poikani jutut pyörivät mielessä. Miten hänellä nyt menee siellä koulussa? Wilma-viestit kertovat poikani arjesta. Se arki on välillä kovin etäinen minulle. Laitan viestiä pojan isälle, onhan kaikki ok? On kuulemma. Hyvä. Syyllisyys taas. Mitä voisin tehdä enemmän? Mites kokeeseen luku, kysyn. Voin kyllä kysellä, historiasta varsinkin, kun se on minulle se hyvä aine. Olen täällä, vaikka en aina fyysisesti läsnä. Muistathan sen.
Etävanhemman elämä ei ole (aina ainakaan) omaa aikaa, hurjaa biletystä ja tyhjästä, siististä kodista nauttimista. Ikävä omia lapsia kohtaan on suuri. Syyllisyys painaa yllättävän kovaa. Miten minusta tulikin tällainen; vanhempi, jonka luona oma lapsi ei asu? Olenko jotenkin huonompi kuin muut vanhemmat? Oman itsensä ruoskinta sattuu joskus enemmän kuin kenenkään ulkopuolisen rumatkaan sanat.
"Menen usein tyhjään lastenhuoneeseen itkemään. Haistelen pienemmän poikani unilelua, sen tuttua, rakasta tuoksua. Ikävä puristaa sydäntä"
Yksinäisyys ihmisvilinässäkin on huumaavan kova. Niitä rakkaimpiaan maailmassa ikävöi. Aina. Vain he voivat viedä tämän tunteen pois. Puheensorina ympärillä häipyy kaukaiseksi hälinäksi. Lapsen kasvot näkyvät selvästi edessäsi. Mutta hän ei ole luonasi. Hän on muualla.
"Olen täällä, vaikka en aina fyysisesti läsnä. Muistathan sen."
Kunpa se, joka meinaa juuri alkaa arvostella sinua, etävanhemmuuttasi, pysähtyisi vielä hetkeksi, ennen kuin sanat tulevat suusta ulos. Ymmärtäisi, että on tässä jo aika paljon käsiteltävää ilman ulkopuolisten arvosteluakin.
Ikävä. Onneksi voi katsoa kuvia ja muistella yhteisiä hetkiä. Joskus kyllä sekin satuttaa. Tulkaa jo luokse. Äitillä on ikävä.
Äiti rakastaa sinua.
Terveisin, Etä-äiti
Keskustelin pari päivää sitten toisen etä-äidin kanssa. Yhtäkkiä kerroin jotain, mitä en ollut kenellekään vielä sanonut. Menen usein tyhjään lastenhuoneeseen itkemään. Haistelen pienemmän poikani unilelua, sen tuttua, rakasta tuoksua. Ikävä puristaa sydäntä. Onneksi toinen samassa tilanteessa oleva ymmärsi. Ei tullut sitä syyllistämistä. Huh.
Vanhemman poikani jutut pyörivät mielessä. Miten hänellä nyt menee siellä koulussa? Wilma-viestit kertovat poikani arjesta. Se arki on välillä kovin etäinen minulle. Laitan viestiä pojan isälle, onhan kaikki ok? On kuulemma. Hyvä. Syyllisyys taas. Mitä voisin tehdä enemmän? Mites kokeeseen luku, kysyn. Voin kyllä kysellä, historiasta varsinkin, kun se on minulle se hyvä aine. Olen täällä, vaikka en aina fyysisesti läsnä. Muistathan sen.
Etävanhemman elämä ei ole (aina ainakaan) omaa aikaa, hurjaa biletystä ja tyhjästä, siististä kodista nauttimista. Ikävä omia lapsia kohtaan on suuri. Syyllisyys painaa yllättävän kovaa. Miten minusta tulikin tällainen; vanhempi, jonka luona oma lapsi ei asu? Olenko jotenkin huonompi kuin muut vanhemmat? Oman itsensä ruoskinta sattuu joskus enemmän kuin kenenkään ulkopuolisen rumatkaan sanat.
"Menen usein tyhjään lastenhuoneeseen itkemään. Haistelen pienemmän poikani unilelua, sen tuttua, rakasta tuoksua. Ikävä puristaa sydäntä"
Yksinäisyys ihmisvilinässäkin on huumaavan kova. Niitä rakkaimpiaan maailmassa ikävöi. Aina. Vain he voivat viedä tämän tunteen pois. Puheensorina ympärillä häipyy kaukaiseksi hälinäksi. Lapsen kasvot näkyvät selvästi edessäsi. Mutta hän ei ole luonasi. Hän on muualla.
"Olen täällä, vaikka en aina fyysisesti läsnä. Muistathan sen."
Kunpa se, joka meinaa juuri alkaa arvostella sinua, etävanhemmuuttasi, pysähtyisi vielä hetkeksi, ennen kuin sanat tulevat suusta ulos. Ymmärtäisi, että on tässä jo aika paljon käsiteltävää ilman ulkopuolisten arvosteluakin.
Ikävä. Onneksi voi katsoa kuvia ja muistella yhteisiä hetkiä. Joskus kyllä sekin satuttaa. Tulkaa jo luokse. Äitillä on ikävä.
Tässä kuvassa taaperollani iki-ihanat Crocsit, joihin olen aivan hullaantunut.
Katso tämän vuoden ihanat Crocs-uutuudet täältä.
Äiti rakastaa sinua.
Terveisin, Etä-äiti
lauantai 22. huhtikuuta 2017
Älä jää yksin! - mistä löytää tietoa ja apua
Suomessa on erittäin toimiva yhdistys- ja liittomaailma. Niin sanotut kolmannen sektorin palvelut paranevat jatkuvasti ja kun kaiken maailman sotet, valinnanvapaudet, kikyt, maakuntauuudistukset ja ties mitkä luovat epävarmuutta ja pelkoa siitä, mistä saada apua, on hyvä muistaa, että myös nämä voittoa tavoittelemattomat yhdistykset ovat täällä meitä varten. Vertaistuki, ihan oikean ja puolueettoman tiedon saaminen tärkeistä, meitä koskettavista asioista, keskustelu muiden saman kokeneiden kanssa ja lainopillisenkin avun saaminen on tärkeää. Uskaltakaamme vain pyytää apua!
"Vertaistuki, ihan oikean ja puolueettoman tiedon saaminen asioista, keskustelu muiden saman kokeneiden kanssa ja lainopillisenkin avun saaminen on tärkeää."
Olen koonnut tähän muutamia tahoja, mistä voitte saada tietoa ja apua. Toki on useita muitakin. Yhdistykset Suomessa ovat erittäin aktiivisia ja niitä on lähestulkoon jokaiseen erilaiseen elämäntilanteeseen.
Usein apua ja tietoa sekä vertaistukea saa ilman jäsenyyttäkin. Yhdistysten tarkoitus on auttaa, ihan meitä kaikkia.
"Vertaistuki, ihan oikean ja puolueettoman tiedon saaminen asioista, keskustelu muiden saman kokeneiden kanssa ja lainopillisenkin avun saaminen on tärkeää."
Olen koonnut tähän muutamia tahoja, mistä voitte saada tietoa ja apua. Toki on useita muitakin. Yhdistykset Suomessa ovat erittäin aktiivisia ja niitä on lähestulkoon jokaiseen erilaiseen elämäntilanteeseen.
Usein apua ja tietoa sekä vertaistukea saa ilman jäsenyyttäkin. Yhdistysten tarkoitus on auttaa, ihan meitä kaikkia.
1. Etävanhempien liitto
Auttaa varsinkin etävanhempia erotilanteessa, huoltajuusasioissa, kiistoissa lähivanhemman kanssa ja muun muassa elatusasioiden kanssa. Tapaamisoikeudet ovat usein yksi kiistanaihe lähi- ja etävanhemman välillä. Näihinkin asioihin saa tietoa ja apua etävanhempien liitolta.
"Usein apua ja tietoa sekä vertaistukea saa ilman jäsenyyttäkin. Yhdistysten tarkoitus on auttaa, ihan meitä kaikkia."
2. Yhden Vanhemman Perheiden liitto
Liittoon kuuluu paljon paikallisyhdistyksiä. Liitto auttaa teitä kaikkia, jotka olette yksin lapsenne kanssa. Paikallisyhdistykset auttavat paikkakunnittain yksinhuoltajia.
3. Pienperheyhdistys
Järjestö on yksivanhempaisten perheiden puolesta liikkeellä, Tärkeintä on edistää lasten hyvinvointia ja tukea vanhempia arjessa. Yhdistys on erittäin aktiivinen yhteiskunnallisissa asioissa.4. Narsistien uhrien tuki
Valitettavan usein etävanhemmat ovat tilanteessaan vastentahtoisesti siksi, koska he ovat eläneet narsistisessa tai narsistisuhteessa ja eivät jaksa eron jälkeen taistella lastensa saamisen puolesta. Tällainen voi jättää syvät ja pysyvät haavat ja arvet vanhempaan. Tämä yhdistys on täällä teitä varten. Ottakaa rohkeasti yhteyttä!
5. Väestöliitto
Liitto auttaa monenmoisissa perheitä koskevissa asioissa. Se muun muassa auttaa neuvonta- ja terapiapalveluilla erokriiseissä ja antaa tietoa lasten hyvinvoinnin edistämisestä erotilanteissa.
5. Mannerheimin lastensuojeluliitto
Tunnetuin ja pitkäikäisin perheliitto Suomessa, joka auttaa lapsia ja perheitä. MLL on kansalaisjärjestö, joka ajaa lasten oikeuksia hyvään ja onnelliseen lapsuuteen.
6. Elatusvelvollisten liitto
Liitto tukee molemman vanhemman oikeutta lapseensa ja on etävanhempien oikeuksien puolestapuhuja. Se antaa tukea etävanhemmille. Liitto ajaa lakimuutoksia, jotka parantavat etävanhempien asemaa. Siksi se tarvitsee lisää tukijoita, joilla saada ääntä kuuluviin!
Tässä muutamia linkkejä, joista toivon olevan teille apua. On monia muitakin verrattomia yhdistyksiä, joista saada apua monen moisiin tilanteisiin. Yhdistykset ovat täällä meitä varten.
Terveisin, Etä-äiti
perjantai 21. huhtikuuta 2017
"Saanks mä pelaa?" - Mitä tehdä lapsen kanssa
Kukapa vanhempi ei olisi kuullut tuota lausetta ärsyttävyyksiin saakka? Nykypäivän lapset on totutettu älypuhelimiin, pelikonsoleihin, tietokoneisiin ja televisioon. Jos lapsi itse saisi päättää, mitä tekee vapaa-ajallaan, tuijottaisi hän jotain peliä tai näyttöä nenä ruudussa päivät pääksytysten.
Jos nyt ei kuitenkaan annettaisi lapsen vain pelata. Mutta mitä sitten voisi tehdä lasten kanssa? Tässä koottuna muutamia ehdotuksia. Ehdottakaa kommentteihin toki lisää, otan mielellään vastaan lisää ideoita, mitä tehdä lapsen kanssa! Välillä oma pää lyö täysin tyhjää.
Pari peli-ideaa:
Carcassonne
Aivan loistava perhepeli, jota osaavat pelata jo 7-vuotiaatkin. Carcassonnessa on lisäosia vaikka kuinka. Peruspeliosa maksaa noin 25-30 euroa, lisäosat noin 15 euroa ja minilisäosat noin 4 euroa. Tästä linkistä lisätietoja Carcassonnesta. Soveltuu myös aikuisten illanviettopeliksi.
VAROITUS: koukuttaa.
Menolippu
Myöskin aivan loistava lautapeli lasten kanssa pelattavaksi. Pelissä rakennetaan junareittejä eri puolille maanosaa. Maksaa noin 45 euroa. Monia eri maanosia saatavilla. Tästä linkistä lisätietoja Menolipusta.
VAROITUS: voi aiheuttaa kostonhimoisia toimia perheenjäsenten kesken.
Scrabble
Klassinen sananmuodostuspeli. Hinta noin 35 euroa. Löydettävissä myös englanninkielinen versio. Tästä lisätietoa Scrabblesta. Sopikaa säännöt tarkasti ennen pelin aloittamista.
VAROITUS: lapset nokittavat sinut helposti melkein lajissa kuin lajissa.
Jos nyt ei kuitenkaan annettaisi lapsen vain pelata. Mutta mitä sitten voisi tehdä lasten kanssa? Tässä koottuna muutamia ehdotuksia. Ehdottakaa kommentteihin toki lisää, otan mielellään vastaan lisää ideoita, mitä tehdä lapsen kanssa! Välillä oma pää lyö täysin tyhjää.
1. Pelataan yhdessä jotain peliä
Uno, pelikortit, lautapelit. Onhan niitä. Lapset innostuvat yllättävän kivasti pelaamaan, jos vain ehdotat yhdessä pelaamista.Pari peli-ideaa:
Carcassonne
Aivan loistava perhepeli, jota osaavat pelata jo 7-vuotiaatkin. Carcassonnessa on lisäosia vaikka kuinka. Peruspeliosa maksaa noin 25-30 euroa, lisäosat noin 15 euroa ja minilisäosat noin 4 euroa. Tästä linkistä lisätietoja Carcassonnesta. Soveltuu myös aikuisten illanviettopeliksi.
VAROITUS: koukuttaa.
Menolippu
Myöskin aivan loistava lautapeli lasten kanssa pelattavaksi. Pelissä rakennetaan junareittejä eri puolille maanosaa. Maksaa noin 45 euroa. Monia eri maanosia saatavilla. Tästä linkistä lisätietoja Menolipusta.
VAROITUS: voi aiheuttaa kostonhimoisia toimia perheenjäsenten kesken.
Scrabble
Klassinen sananmuodostuspeli. Hinta noin 35 euroa. Löydettävissä myös englanninkielinen versio. Tästä lisätietoa Scrabblesta. Sopikaa säännöt tarkasti ennen pelin aloittamista.
2. Liikutaan yhdessä
Lapset yllättävän kivasti lähtevät liikkumaan, jos siihen vain kannustetaan. Myös geokätköily on hyvä harrastusmuoto lasten kanssa. Yhteisen liikuntamuodon löytäminen on rikkaus.VAROITUS: lapset nokittavat sinut helposti melkein lajissa kuin lajissa.
3. Tehdään yhdessä ruokaa tai käydään syömässä
Yhdessä ruuan kokkailu on mukavaa puuhaa ja samalla voi opettaa lapselle ruuanlaittovinkkejä. Myöskin ulkona syöminen yhdessä on lapsesta usein jännittävää ja mukavaa. Myös kahdenkeskinen aika lapsen kanssa on tärkeää. Jos sinulla on monta lasta, voit ottaa kerrallaan yhden mukaan (jos tämä on mahdollista), jolloin voitte vietää laadukasta aikaa kahden kesken.
Tässä muutamia vinkkejä yhteiseen ajanviettoon. Tänään menemme esikoiseni kanssa suhsi-illalliselle. Nam!
Ihanaa viikonloppua toivottaen, Etä-äiti
torstai 20. huhtikuuta 2017
Etä-äidin poika esittäytyy - kuolemattomat sutkautukset osa 1
Kukapa ei olisi joskus lukenut juttuja lasten sanomista hauskoista sutkauksista? Ne yleensä kirvoittavat valtavat naurut ilmoille ja kyyneleet silmiin. Miten joku pikkuinen nelivuotias on sanonut jotain kuolematonta saunassa, kaupassa, kauppajonossa, junassa, bussissa ja milloin nyt missäkin, yleensä kuitenkin sellaisessa paikassa, missä vanhempi toivoisi, ettei se lapsi nyt vaan aukaisisi suutaan.
Lasten jutut ovat siitä mieleenpainuvia ja iskeviä, kun ne ovat niin aitoja. Kovin usein ne myös iskevät suoraan nauruhermoon. Jotain erityistä niissä on. Niistä löytyy elämän taika.
Nyt on aika esitellä teille lukijoille toinen pojistani, esikoiseni. Kukapa äiti ei sanoisi, että lapseni on erityislaatuisin maailmassa. Mutta tämä poika on kyllä, aika lähellä ainakin.
"Lasten jutut ovat siitä mieleenpainuvia ja iskeviä, kun ne ovat niin aitoja."
Facebook on muuten mukava siinä mielessä, kun se näyttää muistoja vuosien varrelta. Joskus vuosia sitten kirjoittamani jutut nousevat etusivulle ja saan taas uudelleen elää noita erityisiä, nauruntäyteisiä hetkiä.
Tässä joitain feediin nousseita menneitä juttuja:
Lasten jutut ovat siitä mieleenpainuvia ja iskeviä, kun ne ovat niin aitoja. Kovin usein ne myös iskevät suoraan nauruhermoon. Jotain erityistä niissä on. Niistä löytyy elämän taika.
Nyt on aika esitellä teille lukijoille toinen pojistani, esikoiseni. Kukapa äiti ei sanoisi, että lapseni on erityislaatuisin maailmassa. Mutta tämä poika on kyllä, aika lähellä ainakin.
"Lasten jutut ovat siitä mieleenpainuvia ja iskeviä, kun ne ovat niin aitoja."
Facebook on muuten mukava siinä mielessä, kun se näyttää muistoja vuosien varrelta. Joskus vuosia sitten kirjoittamani jutut nousevat etusivulle ja saan taas uudelleen elää noita erityisiä, nauruntäyteisiä hetkiä.
Tässä joitain feediin nousseita menneitä juttuja:
Juttelimme poikani kanssa muun muassa minun siskotani ja hänen miehestään:
V: Onko ne vielki yhessä?
Minä: Juu
V: Kui kauan ne on ollu jo!!?
Minä: Hmm...15 vuotta.
V: Mitä! Pidempää ku isi ja S!!
Minä: Juu. Joillaki se onnistuu. Mä en kyl enää ikinä aio olla kenenkää kaa mikää onnistu ikinä.
V: [pitkä hiljaisuus]" ..and three hours later.."
Tämä lapsi se tuntee äitinsä. Ja mahtaa olla vielä oikeassakin. Jäin suu auki katsomaan häntä. Aivan mahtava lapsi.
Samaan aiheeseen liittyen keskustelimme:
Virkoin hänelle, kun juteltiin että ei minulla oikein tunnu nämä seurusteluasiat onnistuvan. V että: "Kyllä siihen sun koukkuun vielä joku nappaa."
Eikun verkot vesille siis vain!
Muutamia lausahduksia:
"Äiti, onko tässä mun tietokoneessa Google, vai onko se vaan sun koneessa?" (vuonna 2009)
"Ei se mun äitikään mikään ruusu ole, enemmänkin joku voikukka"
"Äiti oot säki välillä kiva" -miksen aina? "Välillä sä rähjäät"
"No okei, saat pitää kädestä, mutta jos et nyt kuitenkaan julkisella paikalla"
Eräs keskustelu:
Minä: "Sulle on kyllä tullu isältäs tuo legonrakenteluhimo ja -taito, mä en kyllä tajuu noista mitään".
V: "On mulle sultakin jotakin tullu".
M: "Ai mitä?"
V: "No höpöttämistaito ainakin."
Jotain minultakin perittyä siis!
"Äiti, onko tässä mun tietokoneessa Google, vai onko se vaan sun koneessa?"
Kaikken liikuttavin hetki tähän mennessä on ollut, kun hän alkoi lähettelemään minulle viestejä ja sain tämän viestin. Äidin sydän suli siihen paikkaan. Minulle ei muuten kukaan tule sitten ikinä sanomaan, etten välitä pojastani, koska olen hänelle etä-äiti!
Näitä laitan aivan varmasti vielä lisää.
Lastaan ikävöiden, Etä-äiti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)