tiistai 18. huhtikuuta 2017

Etä-äiti ja etä-äitiys- blogi esittäytyy

Tähän blogitekstiini esittelen itseni ja blogini, jotta kaikkien uusien blogin lukijoiden on helppo nähdä, kuka olen ja mistä tässä oikein on kyse.



Miksi aloin kirjoittamaan tätä blogia? Kirjoitin etä-äitiydestä jutun suositulle perheblogisivustolle, Teksti sai aikaan välittömästi valtavan keskustelutulvan ja tykkäysten määrän somessa. Tunnissa juttua oli jo jaettu useita satoja kertoja ja facebookin etä-äidit- ryhmään liittyi samoin tein uusia käyttäjiä parikymmentä, minä mukaanluettuna.

Etä-äideillä on huutava tarve vertaistuelle ja asialliselle keskustelulle aiheesta. Sain useita yhteydenottoja, kuinka moni etä-äiti on luullut olevansa yksin asiansa kanssa. Etä-äitiyteen liittyy paljon häpeää, pelkoa ja salailua. Näin ei tulisi olla. On aika puhua tästä asiasta; ääneen, kiihkoilematta ja silti innostuen.

"Etä-äitiyteen liittyy paljon häpeää, pelkoa ja salailua."

Kaikki tekstini perustuvat omiin kokemuksiini tai asiantuntijoiden lausuntoihin. Jatkossa toivon myös vieraskynäilijöitä blogiini. Tästä kerron myöhemmin, kun aika on tälle kypsä.


           
                            Etä-äiti on etä-äitinä tälle komistukselle

Etä-äiti esittäytyy:

Etä-äiti on tämän blogin kirjoittaja eli minä. Olen 35-vuotias tällä hetkellä sinkkuyh-äiti pääkaupunkiseudun lähettyviltä. Minuun voi liittää monia määreitä: yh-äiti, sinkkuäiti, etä-äiti, vuoroviikkoäiti, nainen, äiti, työntekijä, freelancer-kirjoittaja. 

"Etä-äideillä on huutava tarve vertaistuelle"

Tässä blogissa kirjoitan pääasiallisesti etä-äitiydestä. Minulla on kaksi lasta, jolle toiselle, 13-vuotiaalle pojalleni, olen etä-äiti. Minulla on myös 2,5-vuotias taapero, jolle olen vuoroviikkoäiti. 
Blogini toki koskettelee aiheita yleisemminkin äitiydestä, naiseudesta, parisuhteista (jos luoja suo, minullakin on vielä sellainen joskus) ja elämästä. 

                                              Etä-äidin lapsoset


Tervetuloa joukkoon! Etä-äiti on täällä valmiina teitä varten muut äidit, isät, kanssaeläjät. 
Tykkääthän myös facebook-sivuistani, jonne jaan enemmänkin kuvia ja lyhyitä juttuja elämästäni. 

Täällä blogissa kirjoitan enemmän asiaa ja asian vierestä.

"Etä-äiti on täällä valmiina teitä varten muut äidit, isät, kanssaeläjät" 

Kirjoittelemisiin, toivottaa Etä-äiti



Ei kommentteja: