Ikävä, yksinäisyys, syyllisyys - etävanhemman ikuiset kaverit

Ikävä on kauhea. Syyllisyys siitä, ettei ole lapsensa kanssa, painaa niin, ettei sitä voi kestää. Koti tuntuu tyhjältä, yksinäisyys ahdistaa rintaa. Pitää oikein istahtaa ja hengähtää syvään. Kohta helpottaa.

Keskustelin pari päivää sitten toisen etä-äidin kanssa. Yhtäkkiä kerroin jotain, mitä en ollut kenellekään vielä sanonut. Menen usein tyhjään lastenhuoneeseen itkemään. Haistelen pienemmän poikani unilelua, sen tuttua, rakasta tuoksua. Ikävä puristaa sydäntä. Onneksi toinen samassa tilanteessa oleva ymmärsi. Ei tullut sitä syyllistämistä. Huh.

Vanhemman poikani jutut pyörivät mielessä. Miten hänellä nyt menee siellä koulussa? Wilma-viestit kertovat poikani arjesta. Se arki on välillä kovin etäinen minulle. Laitan viestiä pojan isälle, onhan kaikki ok? On kuulemma. Hyvä. Syyllisyys taas. Mitä voisin tehdä enemmän? Mites kokeeseen luku, kysyn. Voin kyllä kysellä, historiasta varsinkin, kun se on minulle se hyvä aine. Olen täällä, vaikka en aina fyysisesti läsnä. Muistathan sen.

Etävanhemman elämä ei ole (aina ainakaan) omaa aikaa, hurjaa biletystä ja tyhjästä, siististä kodista nauttimista. Ikävä omia lapsia kohtaan on suuri. Syyllisyys painaa yllättävän kovaa. Miten minusta tulikin tällainen; vanhempi, jonka luona oma lapsi ei asu? Olenko jotenkin huonompi kuin muut vanhemmat? Oman itsensä ruoskinta sattuu joskus enemmän kuin kenenkään ulkopuolisen rumatkaan sanat.

"Menen usein tyhjään lastenhuoneeseen itkemään. Haistelen pienemmän poikani unilelua, sen tuttua, rakasta tuoksua. Ikävä puristaa sydäntä"


Yksinäisyys ihmisvilinässäkin on huumaavan kova. Niitä rakkaimpiaan maailmassa ikävöi. Aina. Vain he voivat viedä tämän tunteen pois. Puheensorina ympärillä häipyy kaukaiseksi hälinäksi. Lapsen kasvot näkyvät selvästi edessäsi. Mutta hän ei ole luonasi. Hän on muualla.

"Olen täällä, vaikka en aina fyysisesti läsnä. Muistathan sen."

Kunpa se, joka meinaa juuri alkaa arvostella sinua, etävanhemmuuttasi, pysähtyisi vielä hetkeksi, ennen kuin sanat tulevat suusta ulos. Ymmärtäisi, että on tässä jo aika paljon käsiteltävää ilman ulkopuolisten arvosteluakin.

Ikävä. Onneksi voi katsoa kuvia ja muistella yhteisiä hetkiä. Joskus kyllä sekin satuttaa. Tulkaa jo luokse. Äitillä on ikävä.

Tässä kuvassa taaperollani iki-ihanat Crocsit, joihin olen aivan hullaantunut. 

Katso tämän vuoden ihanat Crocs-uutuudet täältä.

Äiti rakastaa sinua.

Terveisin, Etä-äiti