On useita syitä siihen, miksi äiti päätyy etä-äidiksi. Joskus perhe katsoo sen syystä tai toisesta parhaimmaksi ratkaisuksi. Syynä voi olla esimerkiksi asuinpaikkakunta, lapsen oma pyyntö tai uudet perhetilanteet. Joskus äiti voi olla sairas ja ei jaksa hoitaa lastaan kokopäiväisesti. Joskus isä pyytää saada olla lähivanhempi ja se käy äidille. Isällä on yhtäläinen oikeus vanhemmuuteen ja lähivanhemmuuteen kuin äidilläkin. Joskus, toivottavasti harvoin mutta valitettavasti joskus, isä ottaa lapsen itselleen äidin pyynnöistä huolimatta ja äidillä ei ole syystä tai toisesta voimia taistella, joskus ehkä oikeudessakin, lapsensa lähivanhemmuudesta.
"On syytä muistaa, että etä-äiti ei ole yhtä kuin huono äiti."
Oli syy mikä tahansa, on syytä muistaa, että etä-äiti ei ole synonyymi huonolle äidille. Samalla tavoin kuin vanhempia on vaikka minkälaisia vaikka olisivatkin lähivanhempia tai niin sanotussa tavallisessa perheessä eläviä. Eivät kaikki lähivanhemmat ole hyviä vanhempia VAIN SIKSI, että he ovat lähivanhempia. Kyse on nyt siis jostain kummallisesta jossain ihmismielen syvällä syövereissä olevasta etukäteisolettamuksesta, että äidissä on pakko olla jotain vikaa kun hän on etä-äiti. Hyvänen aika, kuka äiti nyt haluaisi elää erossa lapsestaan? Hyi meitä!
"Isällä on yhtäläinen oikeus vanhemmuuteen ja lähivanhemmuuteen kuin äidilläkin."
On raskasta todistella jotenkin äitiyttään uudelleen ja uudelleen, että olen minä tässä ihan ok mutsi, vaikka lapsen osoite on isänsä luona. Eikä vain raskasta vaan ärsyttävää. Varsinkin kun meidän tilanteemme on se, että lapsi itse halusi asua isänsä luona ja me kunnioitimme lapsemme toivomusta. Olisiko se tehnyt minusta nyt sitten huippuäidin ja kaikkien hyväksynnän ansaitsevan, jos olisin sanonut että ei, ei sinulla lapsena ole oikeutta nyt tässä tuoda mielipidettäsi esille? Olisinko sillä voittanut hyvä äiti- pokaalin kotiini?
Lähtökohtaisolettamukset ovat raivostuttavia. Just saying.
Terveisin, Etä-äiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti