perjantai 12. toukokuuta 2017

Kodin sekasotkuisuus tarkoittaa, että lapsi on taas lähellä - etävanhemman kultaiset hetket

Etä-äitiys.
Tabu.
Kummeksittu.
Paheksuttu.
Väärin tai ei ollenkaan ymmärretty.
Erilaisuus.
Aitous.

**************************

Etä-äitejä on yhtä monta erilaista kuin äitejä tai ihmisiä noin ylipäätänsäkin on. Jokainen meistä on ihan omanlaisensa kokonaisuus. Minulle on tullut kommenttia siitä, että teksteissäni yleistän asioita. Yleistän, että etä-äidit ovat kaltoinkohdeltuja tai että lähivanhemmat ovat aina niitä hirviöitä, jotka riistävät lapset pois etävanhemmalta. Olen kuitenkin koettanut välillä hyvinkin tietoisesti olla yleistämättä. Minä vihaan yleistämistä ihan muussakin elämässä ja muissakin tilanteissa kuin vain tässä. Siksi jos olen yleistänyt, menköön tämä kirjoittaja itseensä ja miettiköön, miksi on näin.

"Jokainen meistä on ihan omanlaisensa kokonaisuus."

Osittain ehkä siksi voi vaikuttaa, etten ymmärrä asioiden monia eri puolia on se, etten ole ehtinyt sanomaan vielä kaikkea, mitä haluan. Blogini on kohta yhden kuukauden ikäinen vauva. Se on muotoutumassa omanlaisekseen, kasvaa ja kehittyy. Lista pöydälläni tietokoneeni vieressä pitenee aiheista, joita haluan käsitellä kirjoituksissani. Malttakaa. Käsittelen kyllä vielä paljon lisää asioita monista eri näkökulmista ja lähtökohdista käsin.

Mutta takaisin etä-äitiyteen. Etävanhemmat saattavat jossain määrin arvostaa lastensa kanssa olemista  ja yhdessä vietettyjä hetkiä tietyssä mielessä enemmän kuin lähivanhemmat. Lähivanhemmat elävät sitä arkea, päivästä toiseen toistettuja rutiineja, kiukkuja, uhmia, selkkauksia, riitoja, nukkumaanmenoajoista riitelyä ja heräämisajoista tappelua, vaatteiden pyykkäystä, harrastuksiin viemistä, kouluasioiden hoitamista, ruuan laittamista päivittäin. Niin. Sitä arkea, jota etävanhemmat ehkä kahdehtivatkin ja ikävöivät.

"Lähivanhemmat elävät sitä arkea -- jota etävanhemmat ehkä kahdehtivatkin ja ikävöivät."

Mutta kun lapsi saapuu etävanhemman luokse. Voi sitä tunnetta! Riemu, rakkaus, jälleennäkemisen ilo. Niitä hetkiä odottaa. Lähivanhempi saattaa odottaa sitä hetkeä, kun pääsee huokaisemaan; lapsi on mennyt hoitoon, kouluun, kaverin luo, harrastusten pariin. Viimeinkin oma hetki ja hiljaisuus. Etävanhempi taas odottaa melua, juttelua, kodin sekasotkuisuutta. Se tarkoittaa sitä, että lapsi on tullut käymään.




Nuo hetket ovat niitä aidon ilon ja rakkauden hetkiä. Kun sydän paisuu rakkaudesta ja mieli ilosta, lastaan tuijottaa herkeämättä ja lapsen siluetti painautuu sieuluun asti. Sieltä sitä voi muistella jälleen, kun ikävä oman lapsen luokse yllättää etävanheillessa.

"Etävanhempi taas odottaa melua, juttelua, kodin sekasotkuisuutta. Se tarkoittaa sitä, että lapsi on tullut käymään."

Etävanhemman ja lähivanhemman ilon hetket ovat erilaisia ja ne muodostuvat eri asioista. Toivottavasti kaikki kuitenkin aina muistavat arvostaa lapsiaan. Lapset ovat lahja. Kiukkuineen, uhmineen, raivareineen ja yöheräilyineen. Kaikki on hyvin, kun vaan arvostaa. Ja rakastaa. Jokainen omalla laillaan.

Terveisin, Etä-äiti

Ei kommentteja: