Tarina ei ole se kaikkein ruusuisin iloisine ja onnellisine kahden viivan odotuksineen, mahan kasvamisen ihmettelemisineen ja yhteisine perhejuttuineen.
"Kaksi viivaa pysäytttivät ja lamaannuttivat hengitykseni."
Minustakun tuli äiti vahingossa. Tai siis niin vahingossa kun nyt äidiksi voi tulla. Kovin vahingossa ei niihin hommiin tietenkään voi alkaa; siis niihin vauvelintekohommiin. Olin tavannut hurmaavan vaalean miehenalun ja olimme tapailleet muutamia kuukausia. Yhtenä päivänä yksin kotona huomasin, että kuukautiset olivat pari viikkoa myöhässä. Nuoren naisen mieleenkikään ei ollut tullut, että tässä olisi jotain omituista nyt. Kaksi viivaa pysäytttivät ja lamaannuttivat hengitykseni.
Mitä nyt tapahtuu?
Esikoiseni tahtoi tulla tähän maailmaan vaikka läpi harmaan kiven. Tällä kertaa tosin läpi e-pillereiden. Olin parikymppinen kouluttamaton melko tavallista elämää kokematon nuori nainen eksyksissä muutoinkin maailmassa. Lapseni isä on minustakin vielä nuorempi ja lähtikin armeijan vihreisiin melkein heti raskausuutisen kuultuaan; tahaton yhteensattuma, mutta jäin siis yksin kasvavan mahani kanssa.
"Esikoiseni tahtoi tulla tähän maailmaan vaikka läpi harmaan kiven. Tällä kertaa tosin läpi e-pillereiden."
Tukea kotipuolesta sain melko vähän monenmoisista asioista johtuen, äitini taisi silloin sanoa: "Et tule selviämään." No hitto sitten selviäisin vaikka väkisin!
Synnytys oli todella helppo (ellei nyt aika kultaa muistoja) ja vauva toki maailman suloisin. Mutta en minä tiennyt äitiydestä sitten yhtään mitään. Kätilöille tokaisin, että pitääkö muka öisinkin herätä lasta syöttämään, mitä ihmettä. Tätä vauvaa muuten piti. Tunnin välein. Puoli vuotta. Nopeasti siinä oppi äitiyttä ja nuoren naisen haahuilut jäivät siihen paikkaan.
Esikoiseni 11-kuukauden ikäisenä ja minä.
Erohan siinä tuli, ei me oltu valmiita perheeksi. Vauvan kanssa heräilyt, hapuileva parisuhde ja toisilleen lähes tuntemattomat nuoret päättivät, ettei tästä perhettä nyt saa. Lapsi jäi minulle.
Olin siis siinä, 20-vuotias sinkku- ja yh-äiti. Sinänsä en ihan yh-äitikään, kun lapsen isän äiti hoiti vauvaa kanssani tosi intensiivisesti. Luojan kiitos, että hoitikin. Sieltä sain hyviä neuvoja ja myös sitä paljon kaivattua unta, lapsi kun nukkui välillä mummolassaan. Toki isäkin hoiti vauvaa minkä osasi, mutta nuoren pojan kokemattomuus siinä vielä paistoi, ei vauvan ja isän välille vielä ollut syntynyt sidettä. Välillä sain onneksi hengähdystaukoa, kun isä oli vauvan kanssa muutamia tunteja. Minun paras tapa rentoutua tuolloin oli, että sain siivota ihan rauhassa. Kuunnella musiikkia ja tanssia imurin kanssa. Hetken olin jossain muualla; jossain missä muutkin nuoret olivat. Kaupungilla, juhlimassa, ystävien kanssa kikattelemassa komeille nuorille miehille.
Esikoiseni 3-vuotiaana
Nuoren äidin elämä oli välillä vähän eriskummallista. Hiekkalaatikolla ihmettelin, kuinka PALJON äidit pystyvät puhumaan kakasta. Onko se keltaista, rakeista, mustaa, vellimäistä, puuromaista, vaipassa, housuissa, sohvalla, lattialla, suussa. Voi ei! Minäkun lähinnä mietin, no. Milloin pääsisi vähän ulos. Ei niitä miehiäkään kovin paljon pyörinyt ympärillä, siellä hiekkalaatikolla nyt ainakaan. Eikä silloin ollut mitään Tindereitä. Että kotisohvalla olisi voinut katsella otollisia nuoria miehenalkuja tämän sinkkuäidin elämään. Toisaalta en kokenut olevani mitenkään kauhean haluttua kamaa sinkkumarkkinoilla. Nuori nainen ja vauva. Me ollaan tällainen pakettiratkaisu.
Tämä vauva kasvatti minusta äidin ja naisen. Nyt tämä ihana lapsoseni on 13-vuotias teini. Tarinaa näiden 13-vuoden väliin mahtuu enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta ne ovatkin jo seuraavan blogikirjoituksen aihe.
Hyvät illat teillä, rakkaat lukijani. Etä-äiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti