Tämä teksti on kuolemanvakava.
Esittämäni tuleva vertaus voi tuntua yhtäkkiä teistä oudolta. Antakaa minun kertoa asiani loppuun, niin ehkä ymmärrätte.
Suomessakin on useita uskonyhteisöjä tai aattellisia ryhmittymiä, joiden toimintatavat ovat väkivaltaisia. Henkisesti ainakin. Ne etäännyttävät perheenjäsenet toisistaan, panettelevat toisen ihmisen perheenjäseniä, mustamaalaavat toisten läheisiä ihmisiä ja syöttävät propagandaa jäsentensä mieliin. Kyse on karttamisesta. Karttamista on se, että toinen ihminen suljetaan täysin yhteisön ja perheensä ulkopuolelle, jos henkilö on päättänyt lähteä kyseessä olevasta yhteisöstä.
Ei sen väliä, jos kyseessä on vaikka sinun oma lapsesi. Jos hän päättää jättää ryhmän tai minkätahansa populaation, johon on kuulunut ja muut perheenjäsenet kuuluvat, alkaa karttaminen.
Mikä vielä pahempaa, yhteisöön jäänyt vanhempi alkaa mustamaalata lapsilleen lasten toista vanhempaa. Sanotaan nyt vaikka, että äiti on päättänyt lähteä yhteisöstä. Isä alkaa puhua lapsilleen pahaa heidän äidistään. Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä.
Lapset aivopestään uskomaan, että äiti on paha ja hänelle ei saa puhua. Eivät vastaa puheluihin, yhteydenottoihin.
"Äiti on paha, äiti on julma, äiti teki väärin, äitiä ei saa kuunnella, äitiä ei saa nähdä."
Nyt ehkä ymmärrätte yhteyden, miksi kirjoitan tästä. Olen valitettavasti saanut törmätä tällaiseen kohteluun ihan tavallisten perheiden keskuudessa. Tavallisten siis siinä mielessä, ettei asiaan liity aattellisuutta tai uskontoa. Olen kuullut lukijoiltani liian paljon kokemuksia tällaisesta kohtelusta heitä kohtaan; kun lähivanhempi etäännyttää lapsensa etävanhemmasta. (Lue täältä lisää etäännyttämisestä.) Etävanhempaa kartetaan ja lapset oppivat tämän julman karttamisen mallin.
Lähivanhemmalla on oma juttunsa kerrottavana. Oma näkökulmansa. Hän kertoo lapsilleen, kuinka etävanhempi on ehkä hylännyt heidät, tehnyt jotain väärää. Lapset uskovat, ja yhteydenpito etävanhempaan katkeaa. Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi. Ikäväksi omia lapsia kohtaan. Etävanhempi voi olla täysin aseeton tässä tilanteessa, koska hän ei pysty ottamaan kontaktia lapsiinsa. Ikävä, ahdistus ja voimattomuus kurjaakin kurjemman tilanteen edessä ovat vaikeita kantaa. Jotkut romahtavat. Jotkut vahvat jaksavat jatkaa ja elämä kantaa eteenpäin, Ikävä omia lapsia kohtaan ei kuitenkaan koskaan häviä.
"Yhteiset suunnitellut lomat perutaan, yhteinen kesä muuttuukin yksinäiseksi ikäväksi."
Julmaa väkivaltaa toista vanhempaa kohtaan. Tämä on totaalisen väärin. Ja valitettavan yleistä eroperheissä. Kun vielä tietäisi, mitä asialle voisi tehdä. Pistää vihaksi. Miten tällainen ajaa lapsen etua? Mikä on lähivanhemman motiivi tällaisessa tilanteessa? Tottakai aikuisilla voi erotilanteessa olla erimielisyytensä, mutta ei sen saisi antaa vaikuttaa lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa. Lapsella on aina oikeus molempiin vanhempiinsa. Aina.
Niin, en tiedä. Onko tästä hyötyä puhua. Kun asialle on vaikea tehdä mitään. Mutta se ei toisaalta ole syy olla puhumattakaan. Jos asioista ei puhuta, ei niille koskaan mitään tehdäkään. Ja ainakin etävanhemmat, jotka ovat tällaisessa tilanteessa, tietävät, että joku toinen heitä ymmärtää. Joku toinen on kokenut saman. Jo tällaisen ihmisen tuki ja hiljainen ymmärrys voi olla se asia, joka auttaa jaksamaan huomiseen.
Voimia. Terveisin, Etä-äiti
Lue lisää uskonnollisesta karttamisesta esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki ry:n sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti