Etä-äidin poika esittäytyy - kuolemattomat sutkautukset osa 1

Kukapa ei olisi joskus lukenut juttuja lasten sanomista hauskoista sutkauksista? Ne yleensä kirvoittavat valtavat naurut ilmoille ja kyyneleet silmiin. Miten joku pikkuinen nelivuotias on sanonut jotain kuolematonta saunassa, kaupassa, kauppajonossa, junassa, bussissa ja milloin nyt missäkin, yleensä kuitenkin sellaisessa paikassa, missä vanhempi toivoisi, ettei se lapsi nyt vaan aukaisisi suutaan.

Lasten jutut ovat siitä mieleenpainuvia ja iskeviä, kun ne ovat niin aitoja. Kovin usein ne myös iskevät suoraan nauruhermoon. Jotain erityistä niissä on. Niistä löytyy elämän taika.

Nyt on aika esitellä teille lukijoille toinen pojistani, esikoiseni. Kukapa äiti ei sanoisi, että lapseni on erityislaatuisin maailmassa. Mutta tämä poika on kyllä, aika lähellä ainakin.

"Lasten jutut ovat siitä mieleenpainuvia ja iskeviä, kun ne ovat niin aitoja."

Facebook on muuten mukava siinä mielessä, kun se näyttää muistoja vuosien varrelta. Joskus vuosia sitten kirjoittamani jutut nousevat etusivulle ja saan taas uudelleen elää noita erityisiä, nauruntäyteisiä hetkiä.
Tässä joitain feediin nousseita menneitä juttuja:

Juttelimme poikani kanssa muun muassa minun siskotani ja hänen miehestään:

V: Onko ne vielki yhessä?

Minä: Juu

V: Kui kauan ne on ollu jo!!?

Minä: Hmm...15 vuotta.

V: Mitä! Pidempää ku isi ja S!!

Minä: Juu. Joillaki se onnistuu. Mä en kyl enää ikinä aio olla kenenkää kaa mikää onnistu ikinä.

V: [pitkä hiljaisuus]" ..and three hours later.."

Tämä lapsi se tuntee äitinsä. Ja mahtaa olla vielä oikeassakin. Jäin suu auki katsomaan häntä. Aivan mahtava lapsi.

Samaan aiheeseen liittyen keskustelimme:

Virkoin hänelle, kun juteltiin että ei minulla oikein tunnu nämä seurusteluasiat onnistuvan. V että: "Kyllä siihen sun koukkuun vielä joku nappaa."

Eikun verkot vesille siis vain!

Muutamia lausahduksia:

"Äiti, onko tässä mun tietokoneessa Google, vai onko se vaan sun koneessa?" (vuonna 2009)

"Ei se mun äitikään mikään ruusu ole, enemmänkin joku voikukka"

"Äiti oot säki välillä kiva" -miksen aina? "Välillä sä rähjäät"

"No okei, saat pitää kädestä, mutta jos et nyt kuitenkaan julkisella paikalla"

Eräs keskustelu:

Minä: "Sulle on kyllä tullu isältäs tuo legonrakenteluhimo ja -taito, mä en kyllä tajuu noista mitään".

V: "On mulle sultakin jotakin tullu".

M: "Ai mitä?"

V: "No höpöttämistaito ainakin."

Jotain minultakin perittyä siis!

"Äiti, onko tässä mun tietokoneessa Google, vai onko se vaan sun koneessa?"

Kaikken liikuttavin hetki tähän mennessä on ollut, kun hän alkoi lähettelemään minulle viestejä ja sain tämän viestin. Äidin sydän suli siihen paikkaan. Minulle ei muuten kukaan tule sitten ikinä sanomaan, etten välitä pojastani, koska olen hänelle etä-äiti!

Näitä laitan aivan varmasti vielä lisää.

Lastaan ikävöiden, Etä-äiti