Saako etä-äiti olla onnellinen?

Voi kuulostaa omituiselle kysymyksenasettelulle, mutta kun asiaa ajattelee vähän tarkemmin, niin noinhan se on. Olen jutellut useamman etä-äidin kanssa ja jokainen on tuonut esille, suoraan tai epäsuorasti, ajatuksen siitä, että onko jotenkin väärin nauttia elämästä. Ja olla onnellinen.

Kauheaa, miten me voimme, kun asumme erillämme lapsistamme? Olla nyt siinä vielä onnellinen! Meidän tulisi nyt vähintään kieriä tuhkassa ja pukea säkki päällemme ja katua loputtomiin tätä tilannettamme. Olemme luopunueet lapsistamme ja elämme itsekästä omaa elämäämme. Rangaistukseksi nyt emme ainakaan saisi olla onnellisia!

"Kauheaa, miten me voimme, kun asumme erillämme lapsistamme? Olla nyt siinä vielä onnellinen!"

Syyllisyys tilanteesta painaa useaa etä-äitiä. Jopa he itse syyllistävät itseäään. Saanko olla onnellinen ja elää omaa elämääni? Pitääkö minun joka hetki muistuttaa itseäni tästä tilanteesta, ruoskia itseäni kuvaannollisesti uudelleen ja uudelleen? Ympäristö syyllistää eittämättä todella usein etä-äitejä, mutta pahin syyllistäjä taitaa olla jokainen meistä itse itsellemme. Jos ei aina tietoisesti, alitajuisesti lähes jokainen etä-äiti varmasti miettii, mikä minussa on vikana ja miten voin elää näin. Tämä on noussut keskusteluissani yhä uudelleen esille. Se on huolestuttavaa. Meitä ei pitäisi arvostella pelkästään siksi, että olemme etä-äitejä. Jos arvostella ylipäätänsä pitää, arvosteltaisiin itse ja muutkin meitä sitten todellisen tilanteen mukaan. Ei kukaan ole lähtökohtaisesti huono ihminen SIKSI että on etävanhempi.

"Pahin syyllistäjä taitaa olla jokainen meistä itse itsellemme."

Edelleen olen sitä mieltä, että etä-äitiys on jonkilainen tabu tässä yhteiskunnassa. En usko, että kovin moni etäisä syyllistää itseään siitä, että on etävanhempi. Vielä harvemmin kuulee ihmettelyä siitä, että mies on etäisä. Naisen ja miehen roolit tässä yhteiskunnassa ovat edelleen melko jyrkästi eroteltuja, tässäkin asiassa. Harmillista on, että me olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia, jos emme anna lupaa olla elämässämme onnellisia etä-äitiyidestä huolimatta.

Minä olen onnellinen. Toki olen usein surullinen ja on ikävä. Eikä kukaan ihminen tilanteesta riippumatta aina ole onnellinen, tietenkään. Mutta minä en kieri syyllisyyden pyörteissä siksi että olen etä-äiti. En aio hukata elämääni syyllisyydessä vellomiseen ja kieltää itseltäni onnellisuutta. Tiedän, että olen hyvä äiti, vaikka olen etä-äiti. Voisin sanoa, että olen hyvä äiti KOSKA olen etä-äiti. Meillä tämä tilanne on oikein toimiva ja hyvä näin ja välini etälapseeni ovat erinomaiset.

Etä-äiti saa olla onnellinen. Onnellisuus tuo vakautta, jaksamista ja elämäniloa. Voimme tarjota lapsillemme enemmän. Olla läsnä. Olla äitejä. Ei kielletä itseltämme elämää.

Halauksin, Etä-äiti